tiistai 6. marraskuuta 2007

Vihdoin ja viimein. CIRQUE DU SOLEIL!

Kyllä, minä olin siellä. Helsingissä, Hartwall Areenalla ja näin Deliriumin.

Ja kyllä, olen edelleen Rakastunut.

Muistan kun näin ensimmäisiä kertoja Cirquen esityksiä. Olin mökillä käpertyneenä sohvannurkkaan ja katsoin haltioituneena televisiota. En oikein tiennyt mitä se oli. Oliko se tanssia, teatteria, sirkusta vai jotain ihan muuta. Se oli Aurinkotuuli, sarja jota on näytetty tv:ssä useampaan otteeseen, viimeksi tänä kesänä. Sitä kuvattiin tv-oppaassa näin: "Maailmankuulu kanadalaissirkus näyttää mitä voisi tapahtua, jos auringosta purkautuvat voimat antaisivat maapallon asukkaille uusia taitoja."

Siitä se ajatus sitten lähti!

Ensimmäinen täyspitkä show jonka näin, oli Varekai. Aivan loistavanihananupea ja edelleen mielestäni ehdottomasti parhain Cirquen spektaakkeleista. Videoita löytyy mm. Youtubesta ja Cirque du Soleilin omilta kotisivuilta voi kurkistaa, mistä kummasta on kyse.

Kun sitten kuulin että Cirque on tulossa suomeen, ensireaktio oli jotain.. hmm. Noh, aika innostunut. Teki mieli kiljua ja huutaa ja juosta taloa ympäri ja kimpoilla seinille. Liput maksoivat hunajaa, 79e/kpl mutta täytyy sanoa, että olisin maksanut vaikka enemmänkin. Koska Cirque oli tottakai ihan Pakko nähdä. Eikä kaduta yhtään. Paikat oli permannolta, riviltä 13 muistaakseni, aika lähellä siis. Meinasin kuolla jännityksestä kun odotin että koska alkaa tapahtua, ja kun alkoi, teki mieli itkeä ja nauraa yhtäaikaa.

Itse show oli Huikea. Visuaalisesti niin uskomattoman vaikuttava etten usko ihan heti näkeväni mitään vastaavaa. Jokapuolella tapahtui, niinkun yleensä aina Cirquen esityksissä. Aivan käsittämättömän hieno kokemus.
Deliriumiahan on kuvattu erilaiseksi mitä Cirquen esitykset yleensä. Siinä on enemmän musiikkia, ja sitä on sanottu kuvitetuksi rock-konsertiksi, musiikkivideoiksi livenä jne jne. Ja sitä se oli. En vaan pysty käsittämään joidenkin ihmisten vinkumista kuinka se oli erilainen ja sitä ja tätä ja tuota olisi pitänyt olla enemmän. Sirkusta oli toki, mutta vähemmän kun Cirquen muissa esityksissä. Niinkun ennalta sanottiinkin. Aika turhaa valittaa sitten siitä, että saa mitä luvataan ennakkoon :) Jos itse menee odottamaan jotain päinvastaista, on se mielestäni ihan jokaisen oma ongelma. Mielipiteitä on monia.
Minä pidin. Suuresti.
Ja maksaisin uudelleenkin siitä että näkisin sen livenä.

Oheiskrääsän hinta hipoi taivaita. Oli kuitenkin pakko ostaa Cirque-paita niin itselle kun jälkikasvullekkin. Pääsee julistamaan yltiöpäistä fanitustaan oikein olan takaa ;)

Mutta Varekai on silti pakko nähdä livenä. Ja oikeastaan kaikki muutkin Cirquen esitykset. Siinäpä vasta tavoitetta toteutettavaksi.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Me & My Manson

Ja kuulkaa, niin se vaan on, että MARILYN MANSON saapuu Helsinkiin 20.12. (tai voi olla, että saapuu jo aikaisemmin, mutta silloin on se keikka) ja järjestää varmasti kumppaneineen mielenkiintoisen show:n Helsingin jäähallissa. Unohdin totaalisesti lipunmyynnin alkamisen, puolustuksekseni kerrottakoon että menin sinäaamuna seitsemään töihin. Mutta, kun muistin liput, ryntäsin niitä heti ostamaan ja nyt sitten olen 99e köyhempi ja 2 lippua rikkaampi.

Lippupalvelu kuvaa tilaisuutta seuraavasti:
"Kiehtova, provokatiivinen ja visuaalisesti huomiota herättävä yhdysvaltalainen metallirokkari Marilyn Manson saapuu Suomeen joulukuussa osana "Eat Me, Drink Me" -maailmankiertuettaan."

Helsinki.fi - sivustolta löytyy myös artikkeli aiheesta. Klikkaa tästä niin pääset lukemaan sitä!

Mansonin saapumisesta Suomeen on uutisoitu myös muualla. Tässä Iltalehden artikkeli.

Tarkennuksena todettakoon vielä, että allekirjoittanut tutustui Mansonin tuotantoon ensikerran joskus vuonna -97, ensimmäinen levy mitä kulutin puhki oli Antichrist Superstar. Haalin silloin käsiini kaikki artikkelit ja kirjoitukset joita vaan löysin ja koin Mansonin vähintäänkin kiehtovaksi persoonaksi. Teinihapatusvuosienkin jälkeen mielipiteeni on ihan sama. Mansonhan on, todentotta, varsin provokatiivinen artisti, ja aiheuttanut paljonpaljon pahennusta pitkin maailmaa. Minä kuitenkin uskon että se on vain pintaraapaisu, jäävuoren huippu kyseisestä herrasta. Provinssiin piti päästä Mansonia katsomaan mutta kyytini peruuntui ja itkin verisiä kyyneleitä ja olin todella kateellinen yhdelle ystävälleni jonka tiesin paikanpäällä olevan. Niinpä liput tulevalle keikalle ovat enemmän kuin odotetut. 10 vuotta ja rapiat on siis odotettu tätä Mansonin live-esiintymistä.

Mansonin uusi levy, "Eat Me, Drink Me" eroaa mielestäni aikatavalla aiemmista. Jännä seurata miten kaikki nuo hc-fanit jotka vain ihannoivat suuresti herran musiikkia, ottavat levyn vastaan. Itse olen ainakin hyvin tyytyväinen. Isäntä ei, ja on varsinkin ÄÄRIMMÄISEN kyllästynyt levyn ensimmäiseen sinkkuun, Heart-Shaped Glasses (When The Heart Guides The Hand). Minusta se on taas yksi universumin upeimmista biiseistä ja soittaisin sitä repeatilla jokapäivä, 24/7. No ehkei nyt kuitenkaan. Pidän siitä Suuresti. Videosta nousi myös kohu julkaisun aikoihin, siinä Manson ja hänen uudenuusi vaimokkeensa lemmiskelevät varsin intensiivisesti. Minä pidän myöskin videosta. YouTubesta sen voi katsoa klikkaamalla tästä, mutta video ei sitten ole lapsille eikä heikkohermoisille sopiva joten avaaminen omalla vastuulla ja lapset pois olan takaa.
Ajassa 3:11 näkyy myös Mansonin nykyisen vaimokkeen reidessä oleva melko asiallinen tatuointi. Kerroin isännälle hankkivani sellaisen, en saanut ajatukselleni (yllätys, yllätys) kannatusta. Hankin sen silti. (jos uskallan)

Pizzalauantai!

Viikonloppu olikin oivaa aikaa kokkailun suhteen. Oltiin likan kanssa kahdelleen kotona isännän ollessa kalareissulla merillä ja tehtiin sitten lauantaina iltapalaksi pizzaa. Ostin vielä Cheezlyä, eli täysin maidotonta, soijapohjaista juustoa jotta saisi jotain kuorrutustakin pizzalle. Aika kallis tuo paketti, päälle 3e 190g, mutta aika harvoin loppujen lopuksi tuota tulee ostettua. Cheezlyä myydään juusto-osastoilla ainakin isommissa s-marketeissa, sattuneesta syystä muihin kauppoihin ei ole kauheastu tullut tutustuttua. Voit tietenkin jättää kommentteihin viestiä omista kokemuksistasi :)



Pizza

Pohja:
2dl Vettä
2/4 Hiivaa
2rkl Öljyä
Vehnäjauhoja
Suolaa maun mukaan

Täyte:
1prk Tomaattipyrettä
400g Naudan paistijauhelihaa
1pss Kinkkusuikaleita
1prk Ananaspaloja
1pkt Cheezlyä kuorrutteeksi

Pohja tehdään ihan kuten normaalikin pizzapohja, eli lämpimään nesteeseen liotetaan hiiva ja suola, sitten lisätään jauhoja ja öljyä. Jauhoja on sopiva määrä kun taikina on pehmeää, siinä on hyvä sitko ja se irtoaa kulhon reunoista ja käsistä. Ei kannata liikaa kuitenkaan niitä jauhoja laittaa, tulee parempi vähän löysemmällä taikinalla, käyttää sitten jauhoja apuna kun kaulitsee. Taikinan annetaan kohota n.30min

Tästä määrästä tulee pellillinen, taikina kaulitaan pellille leivinpaperin päälle ja lisätään täytteet, luonnollisestikkin se tomaattipyre siihen alle ja muut päälle, oma tapansa toki kullakin. 1 cheezly-paketista ei riittänyt pellilliselle sellaista määrää mitä omaan pizzaani juustoa tahtoisin, mutta hyvää siitä tuli ja tytölle näytti maistuvan. 225asteessa paistelin sopivan kauan.

Vihdoinkin hyvä lettuohje!

Pitkällisen etsinnän ja monen koepaistoksen (hih mikä sana) jälkeen sain onnistumaan letut jotka sekä maistuivat hyviltä että pysyivät hyvin kasassa. En tosin koettanut tehdä isoja lettuja, vaan paistoin lettupannulla ihan noita "normaaleja" pikkulettuja.
Tässä tulos.




Letut (maidoton, munaton)

4dl Vettä
1dl Kauramaitoa
3dl Vehnäjauhoja

½tl Suolaa

2rkl Sokeria

2tl Vaniljasokeria

1rkl Öljyä


Sekoita kaikki aineet kulhossa tasaiseksi ja anna turvota n.30min

Tästä määrästä tuli ihan kiva määrä, ei jäänyt kauheasti yli mutta saatiin seuraavalle päivälle kätevästi välipala. Jos isolle porukalle tekee, kannattaa varmaan tuplata tuo annos.
Ohjeen löysin alunperin täältä, ja hieman muokkaamalla siitä tuli meille oikein sopiva.

Lihapullia ja majoneesia

Tehtiin Neidin kanssa viikonloppuna ruoaksi lihapullia. Itsetehdyt kun ovat niitä parhaita. Ennen olen tehnyt ne kermaviilin ja kananmunan kera, mutta nyt kun ei kumpikaan käy, ohje oli vähän toisenlainen. Lisäksi löysin netistä maidottoman ja munattoman majoneesin ohjeen joten kokeilin myös sitä. Myöhemmin kuulin että sellaista majoneesia saa myös ihan kaupastakin, ja itseasiassa vielä s-ryhmän toimipaikoista, merkki taisi olla x-tra. Pitää joku kerta etsiä käsiini ja kokeilla että millaista se olisi.
Tässä kuitenkin näitä ohjeita ja tietty kuva meidän herkullisesta gourmet-lounaasta :)




Lihapullat (maidoton, munaton)

400g naudan paistijauhelihaa
1dl vettä

2rkl maissijauhoa
mausteita (esim. pussillinen ranskalaista sipulikeittoa)

Kaikki vaan sekaisin ja pyörittele palloiksi, paista paistinpannulla tai uunissa ja nauti!


Majoneesi (maidoton, munaton)


1pkt (300g) Pehmeää tofua
1dl öljyä

½rkl viinietikkaa

1rkl ananasmehua
suolaa

valkopippuria

sinappia


Sekoita tehosekoittimella ja mausta sopivaksi


Meillä Neiti tykkäsi kovasti lihapullien teosta kun osasi itsekkin pyöritellä. Ja voi kuinka hyvältä maistuikaan kun sai syödä "itsetehtyä" ruokaa :) Majoneesi ei saanut kovin hyvää arvostelua, ei se nyt pahaakaan ollut mutta ei tuo meidän neiti ainakaan tykännyt. Liekkö se soijan ominaismaku siinä sitten taas tullut vastaan..

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Helmiherkku

Tein Neidille välipalaksi tänään helmipuurosta sovellettua versiota, Helmiherkkua! Ohjeen löysin täältä.
Kuva on vähän huono, näytti kyllä herkullisemmalta kun tuossa.


Helmiherkku (maidoton, munaton)

2,5dl Nestettä (kauramaitoa tai muuta sopivaa)
0,75dl Helmisuurimoita
1prk Kauravaniljakastiketta (vaahtoutuvaa)
1prk Metsämarjapilttiä (tai marjoja tai jotain muuta, maun mukaan :))

Keitä helmipuuro ohjeen mukaan.
Vaahdota kauravaniljavaahto kevyesti ja sekoita puuron joukkoon
Lisää purkillinen sosetta ja sekoita.
Nauti!

Neiti ainakin tykkäsi tuosta kovasti. Tuli aika iso annos, tosta saa syödä sitten pari kertaa kun pistää vaan kylmään. Olin niin laiska etten jaksanut hakea alakerran pakastimesta mustikoita, ensi kerralla pistän sitten niitä :)

lauantai 1. syyskuuta 2007

Muffinsseja!

Äiti ja Varaiskä oli tulossa kylään tässä taannoin, ja pitihän vieraiden kunniaksi toki leipoa. Sunnuntailla on maidottomia lehtitaikinalevyjä josta saa tosi nopeasti ja kätevästi ihanaa tarjottavaa, sekä suolaista että makeaa. Minä tein kinkkupasteijoita jotka sopi Neidille sekä muutaman kinkku-juusto-pasteijan. Voiko enää helpommaksi tulla. Levyt sulamaan, neliöiksi, ehkä kaulita vähän ohuemmiksi jos jaksaa, sopiva täyte päälle ja uuniin.

Samalla kertaa kokeilin myös maidottomia ja munattomia muffinsseja. Ohjeen mukaan myös gluteenittomia, Neidille viljat sopii mutta sattui noita jauhoja olemaan kaapissa niin tein ihan ohjeen mukaan. Tuli aika herkullisen näköisiä.



Muffinssit (maidoton, munaton, gluteeniton)

100g maidotonta margariinia
1dl sokeria
2dl maissijauhoja
1dl riisijauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl kuumaa vettä
1tlk persikkasosetta (muukin toki käy)

Minä pistin sekaan myös maidottomasta suklaasta rouhittua paloja.

Rasva ja sokeri vaahdotetaan. Lisätään jauhoseos ja vesi vuorotellen. Lisätään sose + suklaa. Paistetaan 200asteessa n.10-15min.

Ohje löytyi Finfoodin keittokirjasta. Muffinssit oli muuten ihan oivallisia, mutta jotenkin "sitkeitä". En oikein tiedä johtuiko se tuosta kun ne olivat gluteenittomia, täytyy kokeilla uudelleen vehnäjauhoilla kun ne tosiaan tytöllekkin käyvät.

Go Green Vispi

Luin jostain blogista ohimennen, että Go Greeniltä on tullut kaurapohjainen vispikerma joka maistuu ihan oikeasti aika lähelle samalta, mitä ihan Oikea kuohukerma. Pitihän sitä sitten tietenkin käydä hakemassa ja tehdä akkainviikolla nimipäivien kunniaksi ihan oikea MANSIKKAKAKKU.
Pohja tietenkin maidoton ja munaton tuon tytön allergian vuoksi, päällä tuoreita mansikoita ja hillosokerihyytelö sekä tuo Go Green Vispi.

Kermasta tuli tosi hyvän näköistäkin, ja paljon jotenkin "kiinteämpää" kun vispautuva soijakerma mitä olen käyttänyt. Ja PALJON paremman makuista!


Ois varmaan maistunut sullekkin :)

Niin. Ja sitten vielä sellainen juttu, että tämähän pitää sitten säilyttää avaamattomana huoneenlämmössä. Kylmässä se menee sellaiseksi "voiksi" eikä sitä vispaa Erkkikään. Hassua kyllä, aika useassa kaupassa se pidetään kylmässä. Eivät vissiin ole itse koittaneet tehdä siitä kuohukermaa kakun päälle..

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

Mustia uutisia tienpäältä ja maailmalta, asenteissa korjaamisen varaa?

Niinpä niin. Jälleen yksi kuolonkolari. Äiti ja lapset. Isovanhemmat. Kolme sukupolvea kuoli silmänräpäyksessä. 5v-tyttö hukkuu omaan pihalampeen. Toisaalla jätetään lapset yksin nukkumaan ja lähdetään itse ravintolaan syömään. Joku sieppaa toisen lapsen ja perheväkivallasta ja puukotuksista ja murhista uutisoidaan jatkuvasti. Mikä tässä maailmassa on oikein vialla? Eletäänkö sitä liian huoletonta elämää ja ajatellaa että "ei nyt meille voi mitään sattua" tai jotain muuta vastaavaa? Tulee mieleen se televisiossa pyörinyt mainos jossa kuskien mölkötyksestä ei saa mitään muuta selvää kun "minä minä minä minä" kaikkien paasatessa itsestään yhtäaikaa.

Kukin tekee tietenkin omat ratkaisunsa, mutta eipä tulisi minulle mieleenikään jättää lasta yksin kotiin nukkumaan ja lähteä itse käymään pikaisesti kaupassa tai jossain muualla, vaikka kuinka se olisi ihan lähellä. Vaikka mitään vakavaa ei sattuisi ja murhamies ei kävisikään sieppaamassa nukkuvaa pientä prinsessaani, niin voin kuvitella millainen hätä pienelle ihmiselle tulee, jos herää yksin ja äitiä ja/tai isää ei löydy mistään vaikka kuinka huutelee ja etsii. Haluaako kukaan vanhempi sellaista turvattomuuden tunnetta omalle lapselleen? Minä ainakaan en. "no ei se herää kuitenkaan". Mitäs jos herääkin. Nukutko itse koko yön heräämättä? Voi herätä pahaan uneen, vessa-asioille, janoon, kuumuuteen, johonkin ääneen.. Ihan mihin vain. Lapsen lohduton itku ja pelko keskellä yötä kun hän herää painajaiseen on aika hirveää jo sinällään,vaikka sen saa nopeasti pois pitämällä sylissä ja lohduttamalla. Eikö se ole meidän vanhempien tehtävä? Vahinkoja sattuu ja onnettomuuksia tapahtuu, se on vaan surullinen tosiasia. Mutta riskejä voi aina minimoida.

Entäs tämä liikennepuoli sitten. Kadut ovat pullollaan ylimielisiä teinejä turbobemareillaan jotka kaasuttelevat melko holtittomasti jo taajamaliikenteessä saati sitten sitä ajoa moottoritiellä. "Piti vähän kilpailla, ottaa viivoja." Toki joukossa on paljon hyviäkin kuskeja, mutta se ei aina riitä. Mitäs jos joku muu tekee virheen. Saa sairaskohtauksen. Rengas puhkeaa autosta ohitustilanteessa ja hups rekka onkin tulossa vastaan tai jotain muuta vastaavaa. Ei siinä auta, vaikka olisi miten hyvä kuski, jos humalainen tai muuten aineissa oleva sekopää päättää tehdä päivistään lopun ja viedä pari muuta mennessään. Aika kärjistetty ajatus toki tuo mutta... "Ei meille mitään satu" "Ei tuollaista tapahdu" Eipä niin. Mistäs ne onnettomuudet sitten syntyy? Iltapäivälehdet kirkuvat otsikoissaan kuolonkolareista toisensa jälkeen. Aika useassa viimeaikojenkin onnettomuuksissa syinä ovat olleet liian suuri nopeus. Minä uskon, että eniten liikenneonnettomuuksia aiheuttaa Asenne.Ylimielisyys. Lööppien tuntemattomista kuolonuhreista jokupäivä yksi tai useampi voikin olla juuri sinun isäsi tai äitisi tai muu perheenjäsen. Sinun lastesi isä. Sinä itse. Sinun oma lapsesi. Sinun kaikki lapsesi. MIKÄÄN ei voi sellaista menetystä korvata.

Pysähdytkö vasta silloin? Ehkä sen viimeisen ohituksen olisi voinut jättää tekemättä? Pudottaa sitä nopeutta liikenteessä. Jättää sen viereisen auton kanssa kisat kisaamatta.

Minä en halua olla yksi niistä jotka saavat puhelinsoiton poliisilta tai sairaalasta ja joutuvat selittämään lapselleen kuinka isi on nyt ajanut kolarin eikä enää koskaan kävele tai vielä pahempaa, ei enää koskaan tule kotiin...

torstai 14. kesäkuuta 2007

Sirkuselämää

Kai ootte kaikki satamiljoonaa lukijaani kuulleet, että Cirque du Soleil tulee suomeen syyskuussa uuden kiertueensa Deliriumin merkeissä. Tienvarsiin on ilmestynyt mainoksia ja liput on olleet myynnissä lippupalvelussa jo hyvän tovin. MINULLA (!!) on liput sunnuntain näytökseen ja voi kuulkaa kuinka olenkaan innoissani asiasta.
Ensimmäisen kerran näin Cirquen esityksiä kun niitä tuli joskus muinoin televisiosta ja ihastuin samantien. Lopullisesti jalat alta vei esitys nimeltä VAREKAI johon voi käydä tutustumassa täällä. Aivan uskomattoman kaunis, sanoinkuvaamattoman UPEA esitys. Kylmiä väreitä meni vaan kun katsoin sanattomana, välillä nauratti ja välillä vaan tuijotin ihastuneena näkemääni. Suosittelen oikeasti kaikille. Nyt kun tuli tilaisuus nähdä jotain noin uskomatonta livenä niin tottahan sinne oli PAKKO saada liput. Eturivin paikkoja ei valitettavasti enää saanut erään nimeltämainitsemattoman ihmisen jahkailun takia, (mur) mutta permantopaikat kylläkin. Jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää. Että voitte varautua hehkutukseen.
Jotenkin tuo on vaan niin mieletöntä. Se ei ole vaan sirkusta, se on teatteria, musiikkia, tanssia.... Kaikkea yhtä aikaa. Youtubesta löytyy klippejä monestakin show:sta, mm. hehkuttamastani Varekaista. Klikkaa tästä, ja kurkista miten kaikki alkaa...
Homma jatkuu, yhä upeampana. Jatka toki ihmettelyä ja kurkista tänne. Vau. Ja jos tämä ei vielä vakuuttanut. niin tässä vielä yksi kohtaus joka on ehdottomasti yksi kauneimmista. Olkaapa hyvä. Toivottavasti nautitte näkemästänne vähintään yhtä paljon kuin minä.
Toi sirkusjuttu on kyllä iskenyt niin monella tapaa. Voisin sisustaa koko kotini siihen teemaan, ei nyt niin että asuttais teltassa ja kierrettäis maailmaa (no okei, Cirquen matkaan voisin lähteäkkin) mutta sellaisia pieniä asioita mitkä muistuttaa jostain upeasta. Se on ihan kuin eri maailma. Kaunis ja vaikuttava. Pysäyttävä.
Ei tätä arkea ja harmautta ja ikäviä uutisia joita jokainen iltapäivälehti lööpeissään toitottaa. Tasapainoa rakkaat ystävät, tasapainoa!
Niinpä kun näin eräässä puutarha-alan liikkeessä näin kesän myötä upeita kaksivärisiä petunioita, oli niitä pakko ostaa. Saattepa kuvan etupihaltani. Sirkusteemaa, tottakai!
Tässäpä tämä.



(Yllättävän hyvää kuvaa toi kamerakännykän kamera muuten ottaa. Ihan näin ohimennen todettuna.)