keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Neuletakin tuunaus!

Ostin tuossa päivänä eräänä kirppikseltä Nupulle neuletakin. Jonkun itse tekemä, tosi siistiä jälkeä ja aivan ihananpehmeää lankaa. Rinnukseen oli ommeltu oranssi kukkanappi, joka ei kuitenkaan aivan minun silmääni miellyttäny. Ratkoin sen sitten irti, ja kaivelin ompelulaatikkoni kätköjä. Sieltäpä löytyikin söötti Hello Kitty aiheinen kangasmerkki joka sopi kuin nakutettu neuletakin kylkeen. Ompelinpa sen sitten siihen. Tämmöinen siitä sitten tuli.
Aika ihana! :)

Pitkästä aikaa.

On kulunut jo (liiankin) Pitkä tovi siitä kun viimeksi kirjoitin. Elämä on vienyt niin kovaa tahtia, että aikaa tälle ei ole löytynyt. Enkä ole sitten väkisinkään alkanut kirjoittaa. Pääsääntöisesti meidän perheen elämää tahdittaa nyt 5.6.2012 syntynyt pikkutyttö. Olen äitiyslomalla, ja eletään siis vauvantahtista arkea. Ilokseni imetys sujuu enemmän kuin hyvin, tyttö kasvaa kovaa tahtia ja on varsin tyytyväinen vauva. Rintaraivareilta ei olla vältytty, mutta alkuhämmennyksen jälkeen siitäkin selvittiin. Ensimmäinen kokonainen nukuttu yökin on takanapäin! Pienen vauvamme myötä olen päässyt taas sisälle ihanaiseen lastenvaatemaailmaan! Pikkutiikerille, joka nykyään on jo reipas koululainen, pieneksi jääneitä vaatteita on isot kasat varastossa, ne ovat ahkerassa käytössä, mutta myös uusia löytöjä on tehty. Pääasiassa kirppikseltä, mutta jotain myös on ostettu uutena. Facebookin myötä shoppailu on kummasti helpottunut, kirppispalstaa voi selailla omassa keittiössä teekupposen ääressä ja tehdä hyviä löytöjä, jos on nopea. Nyt saa sitten ostella sekä ihanan pieniä vauvanvaatteita että isompia koululaisen vaatteita! Nuo isommat koululaisen vaatteet vaan tuntuvat olevan kovasti kiven alla varsinkin kirppiksillä, kuluvatkohan ne käytössä niin ettei niitä riitä kiertoon vai mikä lienee syy? Nyt hakusessa Pikkutiikerille on koulua varten etenkin leggareita ja "pehmeitä" housuja, farkkuja neiti ei suostu pitämään. Löydöistä pääsen toivottavasti kertomaan lisää tulevaisuudessa ;)