tiistai 4. elokuuta 2009

Funny Business

Tampereella tapahtuu jälleen. Tälläkertaa menneillään on Tampereen 41. teatterikesä, jossa on taan tiedossa jos jonkinlaista häppeninkiä. Minä tietenkin ajattelin Pikkutiikerin kanssa ottaa ilon irti mm. ilmaistapahtumista joita niitäkin riittää pilvin pimein. Tänään kävimme katsomassa katuteatteria. Herra nimeltä Fraser Hooper oli vauhdissa esityksellä nimeltä Funny Business. Ja täytyypä sanoa, että olipa mahtava!
Ihmisiä vanhan kirjastotalon puistossa oli reippaanlaisesti, silti mukavasti niin että päästiin Pikkutiikerini kanssa hyville paikoille vaikka tultiinkin vähän viimetinkaan.
Teatterikesän sivut kuvaavat esitystä seuraavasti:

Kiitetty ja palkittu klovni, Fraser Hooper viihdyttää Teatterikesässä kaiken ikäistä yleisöä omaperäisellä huumorillaan. Klovni on ilahduttanut katsojiaan mukaansatempaavalla esiintymisellä jo 1980-luvun loppupuolelta saakka. Hänen komiikassaan on vanhan ajan särmää, johon hän tuo mukanaan uutta ja oivaltavaa perspektiiviä. Hooperin Funny Business on monipuolinen, koko perheelle suunnattu iloinen katuteatteriesitys, johon klovni vetää yleisöä mukaan.

”Hooper härnää kikattelevaa yleisöään, ja mitä enemmän hän löytää huvittavia piirteitä katsojistaan, sitä enemmän he nauravat. Karismaattisin tapaamani klovni.” (Ronnie Haydon, Time Out London)





Tälläistä lisää Tampereelle kiitos! Aurinko paistoi ja ihmiset olivat esityksessä täysillä mukana. Hooperin tomera vihellys toi katsomosta väkeä osallistumaan ja yleisö lähestulkoon ulvoi naurusta. Mukaan mahtui jonglöörausta, varsin viehättäviä tanssiaskelia ja yleistöstä lainattujen lastenrattaiden tasapainottelua pään päällä. Pikkutiikerikin pääsi tohinasta osalliseksi, sillä Hooper bongasi neitosen syömässä pehmistä, tuli ihan viereen suu auki ja yritti ahmaista likan jäätelön. Pikkutiikeri ei ollut anteliaalla päällä, murisi, ja niinpä Herra Hooper luovutti. Tätä onkin sitten muisteltu pitkin päivää.. ;)

Jos joku teistä armaista lukijoistani sattuu olemaan täälläpäin, niin suosittelen lämpimästi. Aikataulut esityksiin löytyvät täältä.

Loppuun myös pieni maistiainen Youtubesta, olkaapa hyvät :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti