keskiviikko 5. elokuuta 2009

Teatterikesä jatkuu!

Tänään on ollut ihan mahdoton päivä. En ole saanut aikaiseksi oikeasti yhtään mitään. Pikkutiikerikin oli päiväkodissa, joten olin ihan yssikseni kotonakin. Yritin tehdä inventaariota vaatekaapissani huonolla menestyksellä ja loppujen lopuksi päädyin vain loikoilemaan ja ottamaan rennosti.

Iltapäivällä tie vei taas teatterikesään, tälläkertaa katsomaan Jakobin sirkuksen esitystä Pazzi Ragazzi Goes Street. Aikeissa on ollut monta kertaa tutusta tähän, ehkä pieneen mutta pippuriseen porukkaan mutta enpä ole saanut aikaiseksi, syystä tai toisesta. Elokuun lopulla herrat ovat telttansa kanssa bongattavissa Tampereella täysmittaisen show:n kanssa, joten sinne siis. Tämä pieni esitys, joka koostui tuon isomman esityksen osista, oli yksinkertaisesti loistava. Tykkäsin kyllä suunnattomasti, samoin Pikkutiikeri. Erityisen hyvä mielestäni oli viimeinen pätkä, "suomalaista taikaa" jossa Jakobin sirkuksen toinen osapuoli, Matti, taikoi taikurinhatustaan perisuomalaisen väinämöisen hatun ja Petteri laahusti esiin tukka pystyssä ja leikki tulella. Tästä olisi videomateriaaliakin kännykässä, mutta onnistuin jotenkin sotkemaan sen, tai tietokoneen, tai molemmat, enkä saa sitä nyt siirrettyä koneelle. Ehkä myöhemmin.
Harmittaa vietävästi etten olevinaan jaksanut raahata järkkää mukana, mutta kännykällä nappasin muutamat kuvat. Pikkutiikeri oli esityksestä niin ihastunut että haluaa kuulemma mennä katsomaan sen uudelleen, joten ehkä sitten otan kamerankin mukaan.

Heitelläänpä sitten vähän kuvia kehiin, niitä onkin tänään tarjolla isostipaljon. Tänään tyylinä oli hippityyli. En sitten fiksuna ihmisenä ottanut kuvaa ihanasta hameestani, kun keskityin kuvaamaan kirppikseltä löytyneitä ihania koruja. Näytetään nyt sitten niitä.






Näkyyhän siinä helmoja! Pinkki, kimmeltävä kynsilakka varpaissa sopii tosi hyvin ;)


Pikkutiikerin hippimekko

Ja sitten sirkukseen!















Ja vikana mun lempparit! (Pikkutiikeri sanoi, että "olipa ihan loistavaa musiikkia äiti!")





Ja edelleen, täytyy sanoa, että olisipa kiva kun tälläisiä tapahtumia olisi ainakin kerran kuussa. Aivan loistavaa.

Pazzi Ragazzi Goes Street on vielä bongattavissa teatterikesän aikana Tampereella. Käykää ihmeessä vilkaisemassa, jos nurkilla pyöritte!
Tsekatkaa myös Jakobin Sirkuksen kotisivut! :)

(Ja ei, minulle ei makseta tästä mainostamisesta. Ikävä kyllä :P )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti