Kotihoito vs. päivähoito

Katsoinpa sitten minäkin viimepäivinä ihmisten mieliä suuresti kuohuttaneen videopätkän Ylen aamutv:ssä 17.1. esitetystä "keskustelusta" jossa vastakkain olivat lasten kotihoitoa suorastaan raivokkaasti puolustava Nina Mikkonen ja päivähoidon puolesta puhuja Jarkko Tontti.

Jo ensimmäisten minuuttien aikana tuntuu homma lähtevän hanskasta totaalisesti. Rouva Mikkosella on selkeästi hyvin vahvat mielipiteet asiasta, ja sen myös huomasivat varmasti katsojat. Vastapuoli ei juurikaan saanut suunvuoroa ja juontaja joutui rauhoittelemaan kiivasta keskustelua. Katsokaapa itse.



Täytyypä sanoa, että hiljaiseksi vetää! Tärkeä asia toki josta on hyvä keskustella, mutta.. Huh. Ensinnäkin, kuinka moni asiasta tietämätön voi ottaa vakavasti väittelijää, joka vetää rankasti tunteet mukaan eikä pysty asiasta keskustelemaan rauhallisesti tai edes ajattelemaan asiaa toisen näkökulmasta? Lisäksi mielestäni on tökeröä keskeyttää toisen puhe puhumalla itse lujaa toisen päälle eikä edes pyytää anteeksi. Suuttuminen on asia erikseen, mutta väittely? Eikö sitä pitäisi harrastaa rakentavassa mielessä ja toisen mielipidettä kunnioittaen? Noh. Ehkä toisilla on vaan niin tulinen luonne.. :)

Entä sitten kumpi on lapselle parempi. Kotihoito vaiko päivähoito? Omasta mielestäni asia ei ole yhtä mustavalkoinen kuin tässä väittelyssä. Molemmissa on varmasti puolensa. Ja ennenkaikkea, lapset ovat niin erilaisia. Toinen viihtyy ryhmässä, toinen vetäytyy mieluiten omaan oloonsa. Niinhän me aikuisetkin teemme! Tärkeintä kuitenkin on hyvinvoiva ja onnellinen lapsi jolla on sekä turvallinen kasvuympäristö että turvallisia aikuisia ympärillään.

Minulla on ollut niin hyvä tilanne, että olen voinut olla kotona tyttäreni kanssa siihen asti kun hän täytti 3v. Päätös oli minulle itsestään selvä jo ennen lapseni syntymää. Tietenkään kaikissa elämäntilanteissa ja kaikilla tämä ei ole mahdollista eikä kaikille perheille muutenkaan toimiva ratkaisu, mutta meidän perheessämme tämä sujui hyvinkin mallikkaasti, eikä tullut konkurssiakaan, vaikka kyllähän se välillä tiukkaa teki elellä kotihoidontuella. Tyttäreni aloitti siis päivähoidon kuukautta ennen 3-vuotis syntymäpäiviään. Hän meni päiväkotiin, ensimmäistä kertaa elämänsä aikana vieraitten hoidettavaksi. Aikaisemmin lapsenvahtina olivat tarvittaessa toimineet isovanhemmat tai muuten läheiset ihmiset. Kaikki sujui alusta pitäen hyvin. Tyttö viihtyi, sai paljon kavereiita ja päiväkodin tädit olivat todella ihania ja ammattitaitoisia ihmisiä. Lapsia ehdittiin huomioida, ja vanhempienkin kanssa ehdittiin vaihtaa päivän kuulumiset. Tasan kaksi kertaa on neiti jäänyt itkemään päiväkotiin jäätyään (ja kyllä, se oli riipaiseva kokemus) ja molemmilla kerroilla kotiin päästyään on tullut kipeäksi. Ennakoi siis sitä. Nyt hän täyttää pian 6v, on edelleen päiväkodissa ja olen edelleen tyytyväinen. Allergiat on otettu huomioon, aina on löytynyt sopivaa ruokaa ja sairastelujakin on ollut aika vähän.

Väittelyssä Mikkonen vetää esiin korvatulehdukset. Onhan se selvää, että isossa joukossa taudit leviävät helpommin. Varsinkin päivähoidon aloittaessa, kun tullaan kotoa ympäristöön jonka bakteerikanta on täysin erilainen, on sairastuminen enemminkin sääntö kuin poikkeus. Vaikka päiväkodissa työntekijät valvovat lasten käsienpesut sun muut ennen ruokailua, niin on kyse silti lapsista. Eivät he osaa huolehtia hygieniastaan kuten me aikuiset. Käsienpesu unohtuu helpommin tai tehdään vähän hutaisemalla, leikitään lattialla ja vähän välillä menee sormetkin suuhun, myös isommilla lapsilla. Sitten se vastustuskyky kasvaa, eikä ihan joka aivastuksesta tule kipeäksi. Väitänpä, että ihan samallatavalla sitä kipeäksi voi tulla kauppareissulla tai bussissa/junassa. Eipä siinä montaa kertaa tarvitse aivastaa, suojata suuta samalla kädellä ja sitten sillä samalla kädellä avata ovea tai valkata appelsiineja. Ja pöpöt tykkää.

Väittelyssä ei otettu kantaa muihin kuin päiväkotiin. Sittenhän on myös vaihtoehtoina perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito ja erilaiset kerhot. Siitä varmasti jokainen perhe löytää sopivan hoitomuodon lapselleen jos kotihoito ei ole vaihtoehto.

Entäpä sitten kotihoito?
Ihan mahtava juttuhan se on jos siihen on mahdollisuus, varsinkin pienen lapsen kanssa. Minä en kadu hetkeäkään sitä että olin tytön kanssa kotona. Pystyin olemaan paikalla kun hän otti ensimmäiset askeleensa, sanoi ensimmäiset sanansa ja oppi kaikkea uutta. Ja kyllä, sai niitä uskomattomia uhmaikäisen raivokohtauksia, huusi ja itki ja potki naama punaisena lattialla niin että varmaan kuului naapuriinkin. Sitähän se oli, ihan normaalia arkea. Pyykinpesua, ruoanlaittoa, siivoamista, ulkoilua, leikkiä, yhdessäoloa. Tietenkin myös negatiivisia asioita mahtui mukaan, sairastelut, allergiat, yövalvomiset sun muut. Mutta sitähän se elämä on!
Jaksavatko kaikki järjestää niitä virikkeitä lapselleen, tarjota muutakin kun teletappivideoita ja pilttiä purkista? Lapset kuitenkin tarvitsevat sitä säännöllistä ulkoilua, leikkiä ja kehittävää tekemistä. Ei tietenkään tarvitse olla varhaiskasvatuksen ammattilainen suoriutuakseen tehtävästä, mutta valitettava tosiasia on, että kaikki vanhemmat eivät tule vaan ajatelleeksi tai eivät jaksa järjestellä mitään ihmeellistä. Syitä tietenkin voi olla monia. Askartelut voivat olla sotkuisia tai "en minä osaa laulaa" tai jotain muuta. Sotkuthan voi aina siivota ja veikkaanpa ettei kukaan lapsi sano vanhemmilleen että "ihan kiva kun laulat ja leikit mun kanssa, mutta menee kyllä niin epävireisesti että parempi ehkä lopettaa".
Kotihoito taas antaa mahdollisuuksia joustavuuteen eritavalla. Jos päiväkodissa tiistai on jumppapäivä, kotona sitä voi tehdä silloin kun sattuu huvittamaan ja se aikatauluun sopii eikä tarvitse noudattaa minuuttiaikataulua.

Nyt on myös paljon puhuttu päivähoidon laadusta. Varoja leikataan, työntekijöitä ei ole tarpeeksi ja ryhmäkoot ovat isoja. Kylmistä ja kolkoista laitoksista ei varmasti pidä kukaan ja lasten turvallisuus ja päivähoidon laatu ovat mielestäni niin tärkeitä asioita, että se säästö siinä kohdassa ei kannata.

Ajat ovat paljon muuttuneet niistä "vanhoista hyvistä ajoista". Silloin varmasti kotihoito todellakin on ollut se ehdoton vaihtoehto. Perheyhteisöt ovat olleet suurempia, lapsia on ollut samassa talossa enemmän joten niitä sosiaalisia taitoja on päästy opettelemaan. Tottakai nykyisinkin on niitä kotihoidossa olevia lapsia joilla on paljon leikkikavereita ja pääsevät harjoittelemaan niitä sosiaalisia taitoja, mutta myöskin paljon niitä perheitä, joilla sitä sellaista sosiaalista verkostoa ei ole. On mielestäni kuitenkin äärimmäisen tärkeää että lapsi oppii olemaan ja toimimaan ryhmässä myös vähän vieraampienkin ihmisten kanssa. Luomaan itsekkin sitä sosiaalista verkostoa. Enkä nyt sano, että se olis niin et syö tai tule syödyksi, ei se päivähoito nyt niin raakaa peliä ole. :)

Se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole hyvä toiselle. Jokainen äiti (ja isä) tuntee parhaiten oman lapsensa ja osaa tehdä sen perusteella johtopäätöksensä. Ja toivottavasti osaa ajatella sen sydämen lisäksi myös sillä terveellä vähän turhan aliarvostetulla maalaisjärjellä.