Haluan olla normaali, normaali!

"Heiiii kaikki, hei kaikki, hei kaikki, heeiiii kaikki!"

Tässä eräänä päivänä satuin saamaan vapaalippuja Tanssiteatteri MD:n näytökseen Arabian Jänis. Kyseessähän oli lastenooppera, josta tanssiteatterin omat sivut sanovat seuraavaa:

"Arabian jänis on riemastuttava yksinäytöksinen lastenooppera, jossa loikitaan korvat heiluen ja tehdään jänismäisiä asioita. Se on hurmaavan hauska ja koskettava teos, jossa mietitään, mitä on olla 'normaali'. Teoksen jänis on kyllä söpö ja nöpö, mutta ei aivan varma siitä, haluaisiko olla erilainen vaiko aivan samanlainen kuin kaikki muutkin maailman jänikset."


(kuva täältä)

Näin juuri. Paikalle saavuimme kahden aikuisen ja kolmen lapsen kanssa. Lapset koostuivat kahdesta 5-vuotiaasta sekä yhestä ekaluokkalaisesta, aikuisten yhteenlaskettu ikä lähenteli kuuttakymmentä. Aikaisemmin olimme käyneet katsomassa samaisen tanssiteatterin esityksen Poliisikoiraopisto, joka osoittautui mainioksi. Pituus oli hyvä, käsikirjoitus loistelias ja esitys varsin hauska myös isoimmille katselijoille. Odotukset olivat siis korkealla.

Lavastus oli mielestäni mainio. Yksinkertainen, mutta erittäin mainio. Esiintyjiä oli yksi, pomsahteleva ja lauleleva jänömäinen, arabilainen jänis. Tanssiminen oli jänismäistä, laulu tuli kovaa ja korkealta. Laulun sanat taas... Noh, en tiedä onko oopperassa tarkoituskaan saada sanoista selvää (en ole mikään maailman suurin oopperan ystävä) mutta tämä oli ainakin lapsille varsin korkealentoista. Itse kyllästyin totaalisesti ensimmäisen viiden minuutin aikana ja oma tyttäreni piti käsiä korvillaan. Ääni oli lujalla. Sieltä täältä kuului kirkkaita lasten kysymyksiä "Äiti mitä toi laulaa?"
Tarina oli opettavainen. Jänöparka oli pulassa, koska ei ollut samanvärinen kuin muut ja toiset jänikset eivät halunneet olla hänen kavereitaan. Muut samanväriset eläimet, hanhi, hiiri ja joutsen, eivät myöskään kelpuuttaneet tätä kaverikseen, koska muoto oli erilainen. Ei ollut räpylöitä, kuono oli vääränmallinen tai siivet puuttuivat. Pupuparka, rankkaa on elämä. Loppujen lopuksi jänö vaihtoi talviturkkinsa turvalliseen ja ruskeaan, jolloin ongelmaksi muodostui taas se, että hän olikin aivan tavallinen, ihan niinkuin muutkin. Niinpä niin, mitä tästä opimme?

Kokemus oli yleisesti ottaen hämmentävä. Näytös oli meidän kaikkien kahden aikuisen ja ennenkaikkea niiden kolmen lapsen (joille juuri tämä näytös oli suunnattu) mielestä äärimmäisen pitkäveteinen ja tylsä. Edes jänösen hyppeleminen lavalla laulaen koomista "haluan olla normaali, normaali, normaali!" (joka vaan jatkui, ja jatkui, ja jatkui, ja jatkui, ja jatkui....) ei pelastanut näytöstä, vaan alkoi lähinnä ärsyttää. Kesto oli 30 minuuttia ja se tuntui lähinnä äärimmäisen tahmealta tunnilta

Onneksi olimme saaneet vapaaliput. Maksaminen moisesta olisi kyllä jäänyt harmittamaan.

Mutta jottei nyt ihan jäätäisi huonoille fiiliksille tästä, niin laiteetaan loppuun näytöksen plussat:

+ Vapaaliput, jee!
+ Hyvä seura ;)
+ Lavastus
+ Jänösen puvustus oli onnistunut
+ Ilmeet ja eleet olivat varsin jänismäisiä
+ Koreografia oli ajoittain ihan mukavaakin

Ikävä kyllä kokonaiskuva jäi aikalailla miinuksen puolelle.

Omituiset otukset jatkuu!

Omituisuudet jatkuu!

25. RAKASTAN sormilla syömistä. Joku esim. grillattu kana on oivallinen tähän tarkoitukseen. Siitä pitää repiä paloja irti sormilla ja syödä pieniä paloja kerrallaan. Pizza taas ei ole yhtä kivaa. Erilaiset hedelmät, varsinkin mehukkaat sellaiset, ovat myös hyviä. Se on yhtäaikaa ihanaa ja ällöttävää kun nektariini valuu käsille ja sotkee jokapaikan. Ruokailun jälkeen sormet hygienisesti nuollaan, kuivataan paperiin jonka jälkeen kädet pestään huolellisesti saippualla.

26. Olen aivan neuroottinen kaappien järjestyksen suhteen. Astiakaapissa astiat ovat tarkassa järjestyksessä ja pinoissa lajiteltuina ja aseteltuina. Sama pätee vaatekaappiin. Viivasuorat ja värien mukaan järjestellyt vaatekaapit/huoneet ovat ihanaa katseltavaa.

27. Rakastan-lista jatkuu. Kengät ovat suuri intohimoni. Laskujeni mukaan niitä taitaa olla nyt yhteensä n.34 paria (paria tatu, paria). Viimeisin ostokseni oli k-kengän loppuunmyynnistä kolmet aivan todellisen upeat kengät, yhdet niistä mustaa kiiltonahkaa olevat peeptoe-korkkarit. Aivan taivaalliset jalkaan (tasaisella) ja ensimmäisen kerran jälkeen vaan kolme rakkoa;) Sitten kun olen iso ja rikas, haluan Jättimäisen vaatehuoneen jossa on yksi seinä täynnä toinen toistaan ihanampia ja turhamaisempia kenkiä.

Lisää odotellessa..;)

You know you love me!

En tietenkään MYÖNNÄ olevani television orja, mutta totta se on, että sieltä tulee toinen toistaan ihanampia sarjoja. Sinkkuelämää oli ehkä se, mistä kaikki oikein lähti. (leffaa odotellessa, on ihan PAKKO nähdä se!) Ja nyt olen täysin koukussa suht. uuteen sarjaan, Gossip Girl. Ihananihana hömppä pintaliitosarja jossa vilahtaa ihania asuja ja asusteita toinen toisensa perään.

Tällä viikolla katsoin pitkästä aikaa myös Ugly Bettyn. Ja mikä ihanuus sieltä tuleekaan vastaan heti alkumetreillä! Bradfordin hautajaiset, tummanpuhuvia asukokonaisuuksia ja Hattu. Aivan täydellinen ja ihana hattu.
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä siis tulee.

(kuva: nelonen.fi)

Kyse on siis Christinan, oikeanpuoleisen neitokaisen hatusta. Katsokaa noita nappeja! Aivan ihana. Minä ehdottomasti vaadin saada myös tuollaisen! Olen melko varma että kyseinen hattu tulee yöuniini shoppailureissujen metsästyskohteeksi.

Napit hatuissa-teema jatkuu. Tiistai-illan kohokohtani tuli ja olin jälleen kuin liimattuna television eteen. Gossip Girl, ja Jenny pinkissä baskerissaan, jossa siinäkin oli nappeja. Tässä on melko huono kuva, mutta parempaa en löytänyt, joten koettakaa kestää.

(kuva: taylorsource.net)

Voi voi Pikku-Jennyä. Blair, joka on vielä kamalampi narttu ajoittain kuin minä, parhaimmillaan. Kontrastia saatu vielä pukemalla Jennypieni pastellisävyihin viatontakin viattomammin.

Jennyn hassunkurinen tupsulakki ei sen sijaan vakuuta.

(kuva: nelonen.fi)


Sarjassa vilisee myös toinen toistaan ihanampia hiuspantoja, joka on myös yksi ehdoton fetissini. Pitäisi vaan löytää lisää sellaisia, jotka eivät purista aivojani kasaan ja aiheuta hillitöntä päänsärkyä.Kankaisia ehkä? (ikäänkuin minulla ei niitä jo olisi)

Ihastusta herättivät myös Blairin ihanat punaiset polka-dot bikinit. Pakko saada! Varsinkin tuo yläosa on aivan yliveto

(kuvat: teamsugar.com & nelonen.fi)

Ihanat, eikö totta! *kuolailua*

Mutta tässä tämä tältäerää. Asiaan varmasti palataan myöhemmin!

Pikkuhipin hippimekko!

Koska olen tänään NIIIN tehokas niin laitetaan nyt vielä yksi postaus.
Hurautin juuri valmiiksi kanttaukset tuohon likan mekkoon joka on siis minun entinen hameeni. Ne jotka minut tuntevat, voivat todeta että tuo kankaan väri ei ole ihan sitä minun tyyliäni ;) Tuolle pienelle hippitytölle se sopii varmasti paljon paremmin.


Kuvassa ei valitettavasti ihan näy kunnolla tuo etuosan hienonhieno koristehässäkkä minkä tein. Eli leikkasin kaula-aukosta alaspäin loven, kanttasin sen reunat ja jatkoin kanttausta niin että siihen saa solmittua rusetin. Siihen jää sellainen ällösöpö pieni kolo siis. Olen ehkä maailman huonoin selittämään tätä :)
Täytyy varmaan tänään kaupunkireissulla katsoa, jos kirppikseltä löytyisi vaikkapa joku pyyhe tai jotain muuta josta saisi pitsiä reunaan.

Täytyy kuvata vielä jokupäivä uudestaan käyttäjänsä yllä:)

Retroilua, tuunausta ja projekteja

Niin, ompelinhan minä Neidille kaverinsa synttäreille hienon kellohelmaisen retromekon kankaanpalasta jonka löysin joskus kirppikseltä. Kaavat piirsin Lindexin ihanasta kukkamekosta ja sen mukaan sitten ompelin. En ole muistanut kuvata ennenkun tänään kun vein likkaa päiväkotiin. Kuva on vähän huono, mutta siitä näkee ainakin hyvin tuon iiiiihanan kankaan.



Näköjään jo hapsottelee. Hups.
Silkkinauhan ostin eurokankaasta, napit on varastoista kaivettua.

Eilen ratkoin jonkun ihme kirppislöytöhameeni, PINKIN sellaisen palasiksi ja aloin tehdä siitä Neidille yömekkoa. Ihanan pehmeää kangasta mutta ensinnäkin ylipitkä minulle enkä alkanut sitten edes lyhentää, kun oli niin kaamea väri, ettei minun päälläni ihan heti tulla näkemään ainakaan noissa määrissä. Täytyy ottaa kuvat kunhan saan kanttaukset tehtyä ja neiti saa sitä kokeiltua.

Lisäksi odottaisi Neidille yksi kirppishame/tunika tuunausta mm. Hello Kitty kangasmerkeillä. Se on vaan niin vaikeaa ottaa tuo silitysrauta ja -lauta kaapista.. Minäkö laiska? ;)

Pieniä paketteja

Meillä on aina äitini kanssa tapana lähetellä toisillemme pieniä paketteja tai kyläillessä puolin ja toisin, viedä mennessä joku pieni tuliainen. Niin tytär kuin äiti, molemmat käytämme kangaskasseja kun käydään kaupassa, muovikassi ostetaan vain äärimmäisen harvoin, yleensä syynä on se että omat kauppakassit on unohtuneet kotiin tai sitten ne on loppuneet kesken. Olen pari kertaa ostanut tuollaisen kaupan kankaisen ekokassin, maksaa tyyliin 0.50e ja on hyvänkokoinen kangaskassi, ja siitä saa sitten muokata mieleisensä. Äidille lähti paketissa tälläinen Tildatyyliin koristeltu kassi.



Käytin ihan tavallisia kangastusseja joilla piirsin kuvat mallista kankaalle. Tuohon tekstiin en ole tyytyväinen mutta menkööt nyt tämän kerran, ei sitä siitä enää poiskaan saa :)
Pakettiin laitoin mukaan myös supertrendikkäät perunanpesuhanskat ja kortin johon kirjoittelin ja piirtelin kaikenlaista. Olin jopa niin innokas, että koristelin kirjekuoren tildamaisilla piirustuksilla, ja ajatelkaa, vielä punaisella glitterliimalla! Harmi, etten tullut ottaneeksi kuvaa, oli se niin hieno ;)

Käytiin myös kangaskaupassa. Mukaan tarttui ihania kankaita! Hirveä vimma olisi taas ommella, mutta ei oikein tiedä mitä tekisi. Varmaan joku pussi/penaali/meikkipussitsydeemi olisi tulossa, löysin kirppikseltä kasan vetoketjuja 0,50e ja ne pitäisi tietenkin johonkin käyttää :)
Tässä kuitenkin ne kankaat.

Onpahan huono kännykkäkamerakuva. Anteeksi! Mutta eiköhän siitä selvän saa.. :)

When all of your wishes are granted, many of your dreams will be destroyed.

Sunnuntaipäivä. Yksin kotona. Täysin hiljaista lukuunottamatta tuulettimen hurinaa. Laitan stereot päälle, cd:n soittimeen. Huoneen täyttää ääni joka saa ihoni kananlihalle.

Antichrist Superstar. Julkaistu vuonna 1996. Minun ja Mr. Mansonin ihanan rakkaustarinan alku. Edelleen mielestäni ehdottomasti yksi Mansonin parhaimmista levyistä. Syömishäiriön ja masennuksen kourissa pyöriskelevä teini teippaa huoneensa seinät täyteen kuvia ja sanoituksia. Ensimmäinen Mansonpiirustukseni valmistuu ja myöhemmin katoaa mystisesti.
Kesä 2008.
12vuotta myöhemmin sama levy soi edelleen. Teinistä on tullut maailman ihanimman pienen tytön Äiti ja puoliso miehelle jolla ei ole mustaa tukkaa. Syömishäiriö kummittelee luurankona kaapissa ja välillä kalisuttelee ovea.

Marilyn Manson kertoo omaelämäkerrassaan Helvettiin ja takaisin, siitä kuinka hän osallistui serkkunsa häihin. Kirkossa sekä kaikki tuijottivat häntä paheksuvasti, niin pappi kuin hänen oma sukunsakkin. Hän tarkkailee muita heidän lausuessa rukouksia ja laulaessa virsiä. Samalla hetkellä hän keksii sanat kappaleeseen johon levy päättyy.
"The boy that you loved is the man that you fear."

Kappale nimeltään Man that you fear soi tätä kirjoittaessani. Lyriikat ovat taattua Manson-laatua. Eli Nerokkaita. Kolahtaa kuin metrinen halko, minuun ainakin. Lue vaikka.

"the ants are in the sugar
the muscles atrophied
we're on the other side, the screen is us and we're t.v.
spread me open,
sticking to my pointy ribs
are all your infants in abortion cribs
I was born into this
everything turns to shit
the boy that you loved is the man that you fear
pray until your number,
asleep from all your pain,
your apple has been rotting
tomorrow's turned up dead
i have it all and i have no choice but to
i'll make everyone pay and you will see
you can kill yourself now
because you're dead
in my mind
the boy that you loved is the monster you fear
peel off all those eyes and crawl into the dark,
you've poisoned all of your children to camouflage your scars
pray unto the splinters, pray unto your fear
pray your life was just a dream
the cut that never heals
pray now baby, pray your life was just a dream
(I am so tangled in my sins that I cannot escape)
pinch the head off, collapse me like a weed
someone had to go this far
I was born into this
everything turns to shit
the boy that you loved is the man that you fear
peel off all those eyes and crawl into the dark,
you've poisoned all of your children to camouflage your scars
pray unto the splinters, pray unto your fear
pray your life was just a dream
the cut that never heals
pray now baby, pray your life was just a dream
the world in my hands, there's no one left to hear you scream
there's no one left for you"
-Marilyn Manson: Man that you fear-



(kuva: mansonusa.com)

Biisiin on olemassa myös musiikkivideo joka löytyy Youtubesta. Edelleenkin, yksi ehdoton suosikkini.
Suosittelen lämpimästi. Klikkaa tästä, niin pääset ihastelemaan. Itselläni loppuu sanat. Ei vaan yksinkertaisesti pysty kuvailemaan.

::The boy that you loved is the man that you fear::

Bitch, but not your bitch

Jostain sairaasta syystä netissä surffailessani törmäsin tällaiseen sivustoon. Siellä puhutaan ihanan keväisestä(kin) asiasta nimeltä FLIRTTAILU. Minähän väitin monta monituista vuotta että en osaa flirttailla ja että olen ihan onneton siinä. Sehän ei nimittäin pidä paikkaansa ollenkaan! Olen vaan tehnyt sitä huomaamatta, tavallaan tiedostamatta sen olevan flirttailua. Keimailu on oikeasti yksi ehdottomista lempiharrastuksistani. Siitä kätevä homma, että se on ilmaista (jos ei lasketa kenkien ja vaatteiden himoshoppailua, meikkejä ja hiustenlaittoa jotka ovat välttämättömiä ja ah niin ihanan turhamaisia "pohjatöitä" jotka kuuluvat ainakin minun keimailuuni olennaisesti) ja sitä voi harrastaa missä vain!

Mitä flirttailu sitten oikein on? Tuo nicehousen flirttisivustolla löytyy säälimättömät ja tarkat ohjeistukset flirttailuun tilanteessa kuin tilanteessa. Sinne on listattu katse, nauru, ilmeet ja eleet, puheet ja vaatetus. Itse olen kyllä vilpittömästi sitä mieltä, että kaikkein tärkeintä flirttailussa on kuitenkin ITSETUNTO. Eikä edes haittaa vaikka sinulla sitä ei olisi tai se olisi olemattoman huono, sillä sen voi aina feikata. Itsehhän olen Kaikkein Ihanin Prinsessa ja ainakin tuon avokkini olen saanut uskomaan ihan samaan vaan käyttäytymällä siten ;) Se voi joskus olla aika ärsyttävääkin, raja on kuin veteen piirretty viiva kliseitä käyttäen, mutta ei anneta sen häiritä. Minä en ainakaan. Jos esimerkiksi baarissa tarkkailee ihmisiä jonkun aikaa, mielenkiintoiset ihmiset erottuvat aika helposti. Ujot, sulkeutuneet, itseäänhäpeilevät ja murjottavat jäävät sinne nurkkaan ja sivuutetaan aika useasti elleivät he sitten satu omistamaan äärimmäisen ihanaa kroppaa tai jotain muuta ulkoista avua. Sekään ei välttämättä auta, jos ihmiseen ei saa katsekontaktia tai löydä mitään puhuttavaa toisen pälyillessä seiniä ja näyttäessä myrskyn merkiltä. Minä ainakin bongaan joukosta heti hyväntuuliset, itsevarmat ja avoimet ihmiset. Tietenkin jos on friikki tai näyttää Marilyn Mansonilta niin huomio on taattu. Hymy ja katse tekee kyllä paljon, se on kiistaton fakta. Ja tietenkin homman olisi hyvä tulla luonnollisesti, ilman että kaivetaan opaskirja välillä esiin ja harjoitellaan sopivaa naurua peilin edessä. Vaikeaako? Enpä usko. Jos oikeasti on joku kiinnostava ihminen niin se tulee kyllä luonnostaan. Ja jos sitä oikein miettimällä miettii, että kuinkahan sitä nyt oikein flirttailisi, ei siitä takuulla tule yhtään mitään.

Entä sitten surullisenkuuluisat iskurepliikit? Niitäkin on tullut omakohtaisesti kuultua niin monenlaisia että niistä voisi kirjoittaa kirjan. (Olenhan toki Kaikkein Ihanin Prinsessa, ihailijoita siis riittää ;)) Mieleenpainuvimmat lienevät Jyväskylästä opiskeluaikoina, minulla oli kirkkaanpunaiset nahkahousut, punaiset hiukset ja taisi olla joku punasävyinen paitakin. Mies käveli ohitse ja huuteli: "sähän voisit olla mun punahilkka niin mä voisin olla sun iso paha susi!" Hetkellisen hämmennyksen jälkeen alkoi lähinnä naurattaa. Lienee tarpeetonta sanoa, ettei se toiminut. Toinen melko kliseinen lienee puhelimessa puhuessa toinen huutelee: "hei sulla on väärä numero, mun puhelin ei soi!" Näitähän riittää.

Onko sitten varatuilla homma jo menetetty? Ikinä ei enää flirttailun ihanuutta voisi kokea kun on Se Oikea (ainakin sille hetkelle) isketty. Enpä sanoisi näinkään. Pieni flirtti piristää päivän kun päivän. Tietenkin se kannattaa tehdä tilanteen mukaan. Sinkut tekevät varmaankin ihan mitä haluavat, mutta parisuhteilijoiden kannattanee ajatella myös sitä puolisoa jos haluaa välttyä ulkoruokinnalta. Ei ehkä kannata kovin häikäilemättömästi keimailla oman puolison istuessa vieressä, ja jos omaa tiukan moraalin, jotkut eivät tee sitäkään. Itse en usko, että pieni viaton flirtti, hymy jne haittaa ketään. Kukin määrittelee suhteensa itse, jotkut eivät siedä edes toisten vilkuilua saati sitten mitään keimailuja. Hauskaa saa ja pitää pitää, tietyissä rajoissa. Jokaiselle kuitenkin annettakoon vapaus määritellä itse omat rajansa.

Ihanan ystäväni Lottiksen kanssa, joka muuten on myös Kaikkein Ihanin Prinsessa, olemme jopa joskus melko vakavissamme miettineet melko tieteellistä koetta jonka avulla yritettäisiin selvittää kaikista parhaimmat iskulauseet. Siihen tarvittaisiin tietenkin pieni mustakantinen kirja, iskurepliikkejä aivan sumea määrä kirjattuna siihen kirjaan, testaaja, testihenkilön tarkkailija ja tietenkin sopiva paikka mistä satunnaisia uhreja voisi valita. Mustakantisesta kirjasta testaaja ja testihenkilö valitsisivat sopivan iskurepliikin, valitsevat pahaa-aavistamattoman uhrin ja eikun testaamaan! Iskurepliikkiin voisi mahdollisesti liittää myös muuta keimailua kuten hiusten viehkeää näpräämistä ja silmäniskuja. Testihenkilön tarkkailija kirjoittaa ylös reaktioita ja keimailutilanteen loputtua tehdään yhteenveto testaajan kanssa saavutetuista tuloksista. Jännittävää eikö totta! Ehkäpä tästä projektista vielä kuullaan!

Manson is Bad, mmmm'kay?

Palatakseni taas lempiaiheeseeni, erääseen äärimmäisen ihastuttavaan ja komeaan herrasmieheen, Marilyn Mansoniin aiheenani on tälläkertaa mm. dokumentti "Bowling For Columbine" Sehän kertoo siis surullisenkuuluisasta tapahtumasta 20.4.1999, jolloin pari vinksahtanutta teiniä riehaantui, tappoi 13, haavoitti 24:ää ja lopuksi päästivät vielä itsensä päiviltä. Dokumentissa näytetään mm. uutispätkiä joissa spekuloidaan syitä siihen, miksi oikeastaan tällaista kamaluutta voi tapahtua. Oli monenlaisia mielipiteitä, mutta yksi oli kaikilla yhteinen. He olivat sitä mieltä, että Marilyn Manson olisi syypää. Ja miksi näin? Siksi, että nämä kyseiset jumalaaleikkivät nuoret herrat olivat innokkaita Marilyn Mansonin faneja. Kaikki,jotka vähänkään Mansonin tuotantoa tuntevat, voivat mitä todennäköisimmin olla yhtä mieltä siitä, että kappaleet lavaesiintymisistä puhumattakaan ovat vähintäänkin provokatiivisia. Jepjep. Lyriikoita en nyt ala tässä pasteamaan, jokainen löytää niitä kyllä halutessaan. Google on kaveri.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen tapaus. Mansonin uraa värittävät jos jonkinlaiset syytökset ja huhut. (niistä puhuminen vaatisi oman merkintänsä, joten ei niistä nyt sen enempää) Onhan se kätevää vaatia Rockstaran päätä vadille, varsinkin kun hän näyttää ja käyttäytyy kuin friikki, tuntuu elävän omassa friikkisirkuksessaan, nostaa jokaisen hurskaan uskovaisen niskavillat pystyyn ja ennenkaikkea sanoo ja tekee juuri sitä mitä haluaa eikä kysele siihen lupia. Niinhän Manson on aina tehnyt. On helppo syytellä ja osoitella sormella. Yleensä se mitä pelkäämme eniten on se mitä emme tunne. Itse teiniajoista Mansonia fanittaneena (n.10vuotta, jos niitä joku haluaa laskea) olen kahlannut useamman haastattelun ja materiaalit käsiini mitä vain olen löytänyt. Mielipiteeni on yhä sama mitä se on ollut jo kauan. Se mies on nero. Äärimmäisen älykäs. Oletko tullut ajatelleeksi, että sanoitukset eivät vaan ole tyhjää sanahelinää, vaan niillä voi jopa olla tarkoitustakin? Minä itse osaan olla hyvinkin provokatiivinen ihminen söpöstä pikkutytön ulkonäöstäni huolimatta ja ymmärrän, tai ainakin elän suloisessa kuvitelmassa siitä, että ymmärrän Mr. Mansonia täysin. Mansonia kuunteleva hörhö joka menee ja tappaa kaikki, on todellakin missannut sen jutun mitä Manson yrittää kappaleillaan sanoa.

"Bowling For Columbine" -dokumentissa Mansonin haastattelussa häneltä kysytään: "Mitä sanoisit ampujille, jos he olisivat nyt tässä?" Hän vastaa hetkeäkään miettimättä:
"I wouldn't say a single word to them. I would listen to what they say and thats what no one else did."
("en sanoisi sanaakaan, minä kuuntelisin mitä heillä olisi sanottavaa, sitä ei kukaan tehnyt")

Again, Mr. Manson, you rock!

Sairaan kaunis maailma

Laihdutus. Tuo maaginen sana joka pyörii varmaan jokaisen naisen huulilla useamman kerran ihmiselämän aikana. Jos ei julkisesti niin salaa ainakin, viimeistään siinävaiheessa kun juuri synnyttäneenä kipaisee höyhenekevyesti (just joo) sairaalan suihkuhuoneeseen ja löytää kauhukseen sieltä kokovartalopeilin. Siistiä, sanon minä. Siinä on ollut jollain neropatilla oikea kuningasidea. Mitäpä muuta tuore äiti haluaisi, kun nähdä mahdollisesti jopa jo roikkuvan vatsanahan, raskausarvet ja muut raskauden tuomat ihanat ylellisyydet. Mutta hei, kun maito nousee, tisseistä voi tulla jopa yhden yön aikana tissit joiden rinnalta Dolly Partonkin kalpenisi. Siinäpä sitten aletaan miettiä ihannetapauksessa ensimmäisen kerran paniikinomaisesti sitä, kuinka vauvakiloista pääsee eroon.
Anorektisten huippumallien ja jokatuutista siintävän laihuusihanteen raiskaamassa maailmassa eläessä on aika mielenkiintoista kun tuota laihuuden pakonomaista ihannointia pohtii. Ennen muodokkuus ja jopa lihavuus olivatkin vaurauden ja yltäkylläisyyden merkki. Laiheliinit ja kauniisti ruskettuneet olivat niitä jotka päivät pitkät tekivät ulkona raskaita peltotöitä. Nytpä onkin toisinpäin. Laihat ja ruskettuneet ihmiset ovat niitä joita kadehtien ihmiset salaa vilkuilevat busseissa ja kauppajonoissa. Lihavat taas ovat niitä laiskoja ja elämättömiä luusereita jotka takuulla vetää vaan mäkkärinruokaa ja sipsejä ja karkkeja ja ja. Yhteiskunta suoltaa karkkien ja sipsien jumbokokoja, kevyt ja terveellinen ruoka maksaa enemmän kuin rasvainen jne. Samaan aikaan tuijotetaan yhä hysteerisemmin peiliin, mittaillaan reiden- ja vyötärönympärystä heikkopäisenä päivättäisten punnitusten lisäksi ja oksentelevien teinien määrä kasvaa.

Ennen tuon tyttäreni syntymää opiskeluaikoina kuntosali oli se paikka missä käytiin enemmin kuin kolmena iltana viikossa. Vatsalihakset oli terästä ja kroppa oli muutenkin mallikelpoinen. Ero siihen näkyyn mikä synnytyksen jälkeen Tayssin peilistä näkyi, oli melkoinen. Äitiys on ihanaa tottakai ja lastani en vaihtaisi ikinä timmiin kroppaan mutta entä olisiko mahdollista saada molemmat? Yhteiskunta asettaa äidille vaatimuksia, ehkä sanattomia, mutta kuitenkin. Vauvakiloista pääsee eroon imettämällä ja vaunukävelyillä. Illalla isin tullessa töistä kotiin äiti kiiruhtaa jumppaan/kuntosalille/tanssitunnille kiinteyttämään vartaloaan ja taistelemaan selluliittia vastaan. Just joo. Ensin kun on hoidettu koti,lapsi/lapset, tehty ruoka ja kaikki muutkin perustyöt valvotun yön jälkeen, ei välttämättä ensimmäinen ajatus ole rynnätä sinne kuntosalille. Ja hei, isi tarvitsee toki sen raskaan työpäivän jälkeen omaa aikaa, koska äitihän "on vain kotona hoitamassa lasta/lapsia!" Kuulostaako tutulta? Itse olen meinannut pari kertaa nylkeä tuon isännänpuolikkaan pari kertaa paljain käsin moisen kommentin jälkeen.

Onhan noissakin kääntöpuolensa. Minä ainakin olen perfektionisti hyvinkin monissa asioissa, joissain jopa neuroottinen ;) Jaksan valittaa läskeistä ja löllöistä ja kiloista ihan takuuvarmasti painoimpa sitten mitä tahansa. Ollessani teininä oikein kunnolla alipainoinen ja luiden paistaessa läpi ja jopa sukulaisten huomautellessani laihuudestani, olin mielestäni ällöttävä läskisika eikä ihmisten väitteet muusta olleet muutakun suoranaista vittuilua. Ruokavalio oli tosi terveellinen, ei aamupalaa, koulussa pissismäisesti tyyliin tikkari, kouluruokaahan EI voinut syödä, koulun jälkeen suunnattiin kaupungille norkoilemaan ja kotiin illalla tullessa saattoi sitten ehkä sen rasvattoman jogurtin syödä jolla korvattiin menetetty aamupala, lounas ja päivällinen. Fiksua, sanon minä.

Syytän kyllä osittain mediaa tästä. Eipä paljon löydy mainosta (tosiaan nykyisin enemmän kuin ennen) jossa olisi NORMAALIPAINOISIA ihmisiä. Mallinmittaiset tyttöset keikistelevät puolialastomina myymässä tosikätevää tehosekoitinta jolla voisi hei tehdä ruoan kun ruoan. Mutta ollaksesi niin laiha kuin ne mallit, kannattaisi jättää se ruoka syömättä! Irkissä eräs mammatuttu heitti kehiin aika hauskan kuvan. Minäpäs jaan sen kanssanne, tässä olkaa hyvä!



Ihan aito mainos lehdestä siis tässä. Repikää siitä.

Ehkäpä olisi jossain vaiheessa aika lopettaa tuo laihuuden ihannointi. En nyt tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi syödä ja juoda ajattelematta mitään ja lihoa kuin siat, mutta miten olisi se normaali ruokavalio, perinteinen lautasmalli ruokaa syödessä, kohtuullinen liikunta ja Hyväksyntä. Maailma on herrajestas täynnä toinen toistaan upeampia neitokaisia jotka peiliin katsoessaan näkevät siellä vaan rannalle ajautuneen valaan.

Melko surullista.

Näin yön pimeinä tunteina kirjoittaa tiikerityttö, ikuisesti tyytymätön kaloreita vahtaava mamma maaten kotisohvalla, eikä käynyt tänäänkään lenkillä!

Pohdiskelma

Rakkaat ystävät ja uskolliset lukijani.

Tahtoisin kiinnittää huomionne erääseen varsin mielenkiintoiseen seikkaan. Nimittäin PIIRRETTYIHIN. Ja tälläkertaa kokoillan hauskempaakin hauskempaan kokoillan viihdepläjäykseen nimeltä Madacascar.
Tiedättehän, sielläkin seikkailevat toinen toistaan suloisemmat pörröotukset jotka söpöydellään hukuttaisivat helposti myös naapurisi siirappiin. Tuohon ah, niin ihanaan, tahmeaan ja makeaan nestemäiseen aineeseen jota ihmiset tykkäävät valella niin romanttisiin komedioihin kuin myös piirrettyihin.

Madacascar elokuvan tekijät ihastuttavat ja yllättävät meitä viihteen suurkuluttajia pienenpienellä jouluisella yllätyksellä joka löytyy ainakin jonkun dvd-version lisämateriaaleista. Video löytyy myös Youtubesta, yllättäen.
Siinä seikkailevat pingviinit, nuo luonnon omat nunnamaiset agentit mitä jännittävimmässä pienessä seikkailussaan. Kerran istahdimme alas rakkaan ystäväni Lottiksen kanssa, ja ajattelimme että katsotaanpa hieman piirrettyjä lastemme kera. Ja silloin sen tajusin.
Yksi pingviini muistuttaa erehdyttävästi rakasta tulevaa aviomiestäni, MARILYN MANSONIA.
Miksikö?

avaa seuraava linkki, ja katsele videota eteenpäin.
http://www.youtube.com/watch?v=e3EMHHiRHyU

Katselkaa rauhassa, mutta pyydän teitä nyt, rakkaat lukijani, kiinnittämään huomiota muutamaan kohtaan.
1) 4:12.
2) 5:05
3) 6:12
ja last, but not least, 4) 9:03

Hauskaa, vai mitä?

Seuraavaksi pyydän teitä avaamaan seuraavan linkin ja kuuntelemaan hetken aikaa:
http://www.youtube.com/watch?v=HH0vLHrBCtk

Kuulostaako tutulta?

Ka-boom, Ka-boom!