perjantai 16. tammikuuta 2009

Perjantai-illan huumaa ja maailman söpöimmät villasukat

Kaikki alkoi siitä, kun tässä eräänä viikonloppuna vietimme Ihanan tätini luona kuopiossa Korkean Paikan Leiriä. Se oli hulvaton tyttöjen viikonloppu johon osallistuivat minun ja tyttäreni lisäksi isosiskoni tyttärensä kanssa, maailman paras äitimme ja ihanaakin ihanampi tätimme. Isosiskoni oli pyytänyt äitiä tekemään hänelle polviin asti pitkät villasukat novitan Mambo-langasta. Aivan mielettömän kauniit. Eikö hän sitten rehennellyt niillä siellä, ja minä rukka vain palelin. Tätini sankarillisesti pelasti tilanteen ja kaivoi minulle kätköistään kauniit kirkkaanpunaiset polviin asti ulottuvat villasukat. Ja koska minun oli tietenkin pakko pistää paremmaksi siskoani, uhosin, että näistä tulee söpöimmät villasukat maailmassa. Ja niinhän niistä tuli.

Tykkään käyttää paljon hameita, ja rakastan erilaisia sukkahousuja ja sukkia. Etenkin polvi- tai ylipolvensukkia. Siispä kun mietin mitä jotain erityistä sukkiini keksin, päädyin hankkimaan metrin verran mustaa silkkinauhaa ja päätin tehdä niistä rusetit sukkien sääriosaan. Yltiösöpöä, varsinkin hameiden kanssa. Inspiraationa tietenkin upea Pin-up tyyli.

Tässä sukat ennen tuunausta. Huomatkaa hieno poseeraus ;)
Pahoittelen huonolaatuista kännykkäkamerakuvaa, en vaan yksinkertaisesti jaksanut kaivaa esiin järkkääni.



Maailman yksinkertaisin, helpoin ja ehkä mielikuvitoksettomin tuunaus näyttää tältä. Tarvikkeina siis villasukat, 1m silkkunauhaa, neula ja mustaa lankaa rusetin ompelemiseen.



Ne vaan ovat niin ihanat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti