torstai 22. tammikuuta 2009

rrrrruoste

Haa! Eilen tuli viimein tilaamani hennesin paketti. Tilasin sieltä alesta vähän alusvaatehepeniä ja iiihanat kengät jota kuolasin jo kesällä, mutta en raaksinut ostaa. Silloin hintaa oli 35e, nyt ne sai kympillä.
Mutta ennenkaikkea odotin tytölle tilaamaani takkia. Hakusessa oli jo ollut jonkun aikaa sellainen "siistimpi" takki kauppareissuille jne, ettei aina tarvitse kulkea kuumissa haalareissa. Hennesillä on paljon kivoja lastenvaatteita (aina silloin tällöin) ja kävinkin hämeenkadulla ihmetettelemässä. Sieltä löytyikin ihan täydellinen takki, mutta siinä värissä ei enää ollut kokoja, plus että hinta lähenteli neljääkymppiä. Postimyynnissä oli sama takki, kokoja riitti ja mikä parasta, se oli alennuksessa. Hintaa takille jäi 16e.



Ihana, ja sopi tosi hyvin! Pitää ottaa vielä tässä jokupäivä kuva neidistä itsestään ulkotamineissa.

Tänään tein pikakierroksen Veskassa. Tarkoituksena oli katella tytölle synttärilahjaksi jotain vaatteita, mutta ei oikein ollut mitään sellaista mitä ajattelin. Lindexin lastenvaatteet ovat aivan mielettömän ihania, ne ansaitsisivat melkein oman postauksen. Ne ovat värikkäitä, iloisia ja retrotyylisiä. Jee! Mikään ei tympäise niin paljon kun ne iänikuiset pastellit ja vaaleanpunaiset eri värit.

Sorruin sitten samalla reissulla ostamaan ne kauan haaveissa siintäneet kiiltolegginssit. Kotona sovittaessani totesin, että ne ovat IHANAT ja harmittelen etten ole uskaltautunut niihin aikaisemmin. Mikä parasta, minulla oli kaksi sellaista Lindexin sukkaleimakorttia (sukista ja sukkatuotteista leima, kahdeksannet ilmaiseksi) ja ne kun yhdisti, oli kortti täynnä. Leggarit olivat siis ilmaiset! Hintaa näillä olisi muuten ollut 19,95e, joten aikamoinen säästö. Muuten koko päivän ollessa ihan hirveä, tämä oli kyllä sellainen, että ihan teki mieli hymyillä ;)



En tiedä johtuuko se minun laajakuvanäytöstäni vai mistä, mutta tuntuu että kaikki kuvat jotenkin leviävät ruudulla? Hmm. Hienot ne ovat silti, molemmat :)

2 kommenttia:

  1. Se johtuu sun näytöstäsi, sitä ei kai saa ees asennettua pois, tai ollaan saman asian kanssa painittu isäni koneen kanssa.
    ootsä käynnyt noit retro kuteita katsoo ideaparkin name it liikkeessä?
    Niil on ihanan värikkäitä lastenvaatteita

    VastaaPoista
  2. No onpa typerää, ois kiva tietää miltä noi niinkun oikeesti näyttää :P
    Tarvitsen selkeästi uuden tietokoneen. tai näytön. tai sitten toisen tämän kaveriksi, sellaisen ylisöpön miniläppärin jotta voisi bloggailla reissustakin ;)

    en oo käyny siellä ideaparkissa, pitäis joskus. siellä on vaan niin harvoin käyntiä. sovitaan joskus shoppailutreffit sinne? :)

    VastaaPoista