Tiikeritytön Tassunjälkiä: When I grow up I'll be stable

Kun tässä lähestytään kovaa vauhtia kahdettakymmenettäkuudetta syntymäpäivääni, voisi olla mukavaa miettiä, mikä minusta oikein tulee isona? Mitä minä haluan olla kun olen OIKEASTI aikuinen? (kukin määritelköön itse aikuisen, minä kärsin ikuisesta Peter-Pan-syndroomasta.

Tämänhetkinen tilanne on sellainen välimuoto. Ei ihan sitä mitä haluan, mutta ei nyt ihan kamalaakaan. Rivitalokolmio hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta, metsän vieressä hyvien ulkoilumaastojen alkaessa omalta pihalta. Ihan kiva joo, mutta jos saisin valita mitä kaikista eniten haluaisin, se olisi jotain ihan muuta. Mitäpä se sitten olisi? Minäpä kerron.

Minun unelmakotini olisi maalla. Se olisi iso maalaistalo suurensuurella tontilla. Asuinrakennus olisi tarpeeksi suuri, että sinne mahtuisi useampi lastenhuone ja kirjasto. Keittiön pitäisi olla niin suuri, että sinne mahtuisi sohva ja suurensuuri ruokapöytä jonka ääreen mahtuisi oman perheen lisäksi myös ystävät syömään. Olohuoneessa olisi takka ja sohva- tai nojatuolitilaa myöskin kaikille ystäville illanistujaisia varten. Talo olisi sisustettu kodikkaasti ja lämpimästi, käyttäen maanläheisiä sävyjä ja nurkan takaa saattaisi löytyä jotain yllättävääkin. Monet huonekalut olisivat vanhoja tai entisöityjä. Retroilu, kierrätys ja vanhan uudelleenkäyttäminen olisivat isossa osassa kotiani, kuten nytkin. Lasikuisti olisi myös ehdoton. Lähellä olisi hiekkaranta lapsia varten ja syvempi laituriranta isommille uimareille sekä tietenkin rannassa soutuvene.

Pihalta löytyisi tietenkin tallirakennus jossa asustelisi muutama suomenhevonen tai tupsujalkainen Irish Cob. Kai sitä pitäisi lapsille hankkia pienenpieni shetlanninponi hevosharrastuksen opettelua varten :) Tallissa olisi tilaa myös lampaille, kanoille ja pupuille. Tilalla häärisi tietenkin myös pari kissaa ja muutama koira, mielellään sileäkarvaisia Jack Russelin terriereitä! Hevosilla olisi tilavat laitumet jossa ne saisivat vietellä mukavia kesäpäiviä tai talvella piehtaroida puhtaalla pakkaslumella. Ratsastaa voisi kentän lisäksi myös metsäteillä vaikka koko perheen voimin.

Tilalta täytyisi löytyä myös pieni kasvihuone kirsikkatomaattien ja kurkkujen kasvattamista varten sekä tietenkin kasvimaa, perunapelto, marjapensaita ja omenapuita. Ja tietenkin maakellari, missä voisi sitä satoa sitten säilöä talvea varten kätevästi.

Ja jos nyt oikein aletaan haaveilemaan, niin varmaan kaikista ihaninta olisi jos olisi sellainen pieni yhteisö, niinkuin ennenvanhaan. Samassa pihapiirissä asuisi muutama perhe jotka yhdessä pitäisivät tilasta huolta. Jokaisella perheellä olisi tietenkin omat kotitalonsa, mutta samassa pihapiirissä kuitenkin. Voisi elää mahdollisimman omavaraista elämää läheisten ympäröimänä. Lapsille olisi leikkikavereita ja turvallinen kasvuympäristö. Aikaa vietettäisiin yhdessä ja apua olisi tarvittaessa lähellä mutta myös jokaisen omaa rauhaa kunnioitettaisiin.
Toiveajattelua? Ehkä, mutta ainahan sitä saa haaveilla :)