Täällä taas!

Tauon jälkeen tiikerityttö ilmoittautuu. Syynä blogihiljaisuuteen oli melkein kestämätön nettikatkos jonka taas aiheutti ei ollenkaan niin kestämätön muutto. Pikkutiikerin kanssa asumme tätänykyä ihanaisessa kaksiossa kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Lattiat eivät ole puuta, mutta lautalattiaa jäljittelevää laminaattia, omaa pihaa ei ole, mutta mukava lasitettu parveke, josta kesän kunniaksi löytyy myös nättiä kukkasia ja puiset pihakalusteet.
Ihana oma koti. Ihana elämä. Tässä ja nyt on kaikki mitä voi toivoa.
(pieni halaus silloin tällöin ei tosin haittaisikaan.. :) )

Laatikoiden keskellä, elämän pyörityksestä ihmeissäni yhtenä iltana pysähdyin. Kuulin kappaleen joka sai melkein sukat pyörimään jaloissa. Auringonsäteet pilkisti verhojen raoista ja aloin väkisinkin hymyilemään. Kiitos Koop ja Anna. Olette loistavia.



Tänään ei tämän enempää, alkaa olla tiikereitten nukkumaanmenoaika. Loppuun kuitenkin heitän runon joka melkein repii sielun kappaleiksi, kun se on niin ihana. Olkaa hyvät, nauttikaa.

"Riisuudu!

Revi rikki vaatteesi, olivatpa ne sitten
silkkiä tai säkkikangasta.
Revi ne rikki pala palalta,
kunnes seisot alastomana
ihmisten ja auringon edessä,
sillä niin olet sittenkin kaikkein kaunein!
Soita viuluasi,
anna sen kielten kaikua,
anna niiden helistä ja pauhata!
Älä kätke sitä!
Älä panttaa sitä!
Älä vaihda sitä salkkuun tai piilota
sitä siloisen silinterin alle!
Ei,
Soita kauneinta säveltä mitä osaat.
Soita, soita!
Surullista tai iloista,
raskasmielistä tai raisua,
mutta soita!
Ja viis siitä, vaikka kielet katkeavat.

Pelottaako sinua?"

-Tito Colliander-