maanantai 3. elokuuta 2009

Tylliunelmia

Muistattehan sen, kun syksyllä kun koulut alkoi, piti saada uusi reppu, uusia kyniä ja uusia vaatteita koulua varten? Miten oli ihanaa hypistellä kaikkea ja haaveilla mitä haluaisi. Meillä ei niin koskaan ollut, että shoppailuhysteria olisi vienyt voiton, ostettiin jotain pientä kivaa uutta, ja silti sitä arvosti suuresti.
Noh, meillä ei vielä olla tässä kouluvaiheessa, Pikkutiikeri aloittaa vasta esikoulua, mutta sattuneesta syystä neiti on venähtänyt pituutta ja ollaan kevään aikana uusittu suuri osa vaatteista, piti sitten käydä tänään asioiden hoitamisen lomassa hieman kaupoillakin. Pikkutiikeri rakastaa shoppailua ja vaatteita joten kauaa ei tarvinnut ylipuhua. Yleensä olen ostanut Neidin vaatteet kirpputorilta, mutta äskettäin käytössä olevia kokoja ei ole millään tahtonut löytää. Nyt paremmalla onnella, mutta päädyttiin silti H&M:lle, vähän niinkuin vahingossa.
Sieltähän sitten löytyi niin äidin kuin tyttärenkin lempparihahmoa, Hello Kittyä muodossa jos toisessa. Pikkutiikeri on niin vaalea, että hennot pastellisävyt eivät ole koskaan ollut hänelle sopivia vaatteissa. Niinpä, mummojen kauhistukseksi, Pikkutiikeri käyttää myös mustaa ja muita tummia värejä. H&M:n lastenvaatemallistot eivät ole ihan hirveän iskeviä olleet viimeaikoina, mutta nyt löytyi. Ihananihana tyllihame, väriltään kirkas pinkki, tummalla pohjalla oleva Hello Kitty t-paita ja parit ihan tavalliset mustat legginssit ja kynsikkäät syksyisiä ilmoja varten. Sokerina pohjalla, poikien osastolta, aivan uskomattoman loistava hattu. Pikkutiikeri halusi sen ihan välttämättä ja iski sen suoraan päähän ostokset maksettuamme. Aika tyylikäs, sanon minä!
Katsokaapa vaikka itse.







Kyllä nyt kelpaa aloittaa eskaritaival.

2 kommenttia:

  1. NOIN ISO TYTTÖ! <3 ! Vastahan me oltiin 16, ja äkkiä kaikesta onkin niin kauan.

    VastaaPoista
  2. No äläpä muuta sano. 10 vuotta on mennyt niin ettei sitä edes ole huomannut. Kummallista. Onko tässä muka tulossa vanhaksi? :P

    VastaaPoista