Supersize me?

Pitkään on ollut mielessä kirjoittaa avautuminen tästä aiheesta joten tässäpä tulee.

Jokainen nainen on varmaankin jossain vaiheessa elämäänsä tuskaillut painonsa kanssa, niin myös minä. Yläasteella ja opiskeluaikoina olin tosi hoikassa kunnossa, kokoa 36/38, suurimmillaan. Kikkailin ruoan kanssa, elin lähestulkoon riisipiirakalla, vauvan hedelmäsoseilla, nuudeleilla ja jogurtilla. Kävin salilla 5 kertaa viikossa ja treenasin hiki hatussa.
Sitten tapahtui jotain. Tuli parisuhde, leffaillat sohvalla löhöten olikin mukavampaa kuin treenaus ja kun miehellä oli auto, oli sillä helppo mennä jokapaikkaan. Ennenkun kuljin kävellen ja pyörällä. Laiskistuin!
Lapsetkin on tehnyt osansa. On raskausarpia, roikkuvaa ja löllyvää siellä täällä. Lantio on levinnyt. Vaan niinkai se on, että äitien kuuluukin olla vähän pyöreitä ja pehmeitä? ;)
Painon nousu on ollut henkisesti kova paikka. Rakastan vaatteita ja kun huomaa ettei mahdu lempimekkoonsa, on se melkoinen kolaus itsetunnolle. Miten olenkaan voinut päästää itseni tähän kuntoon?
Erona entiseen on, etten aikaisemmin edes viitsinyt katsella nättejä vaatteita, kun ajattelin että näyttävät kuitenkin pääläni kamalilta. Nyt, kun on menettänyt hermonsa samoihin t-paitoihin ja legginsseihin, on huomannut että meille plus-kokoisillekkin löytyy kivoja vaatteita. Facebook onkin tehnyt tämän sopivan helpoksi lukuisine kirppiksineen. Vaatteista löytyy kuvat ja mitat, ja mikä parasta, ei tarvitse lähteä kaupunkiin kiljuvien lasten kanssa hikoilemaan sovituskoppeihin. Idea vaatebloggauksesta on ollut mielessä jo pitkään, mutta jospa saisi joskus ryhdyttyä tuumasta toimeen? :)
Nyt olen kokoa 44/46, vähän on paino jo pudonnut, mutta koska olen tosi huono laihdutuskuureissa, en semmoiselle rupea. Koitan mietyiä ruokavaliota tarkemmin, jättää herkut hyllylle (paheitani ovat jäätelö ja limsa!)  ja pidentää koiran kanssa tekemiä lenkkejä. Jospa tämä tästä, en lyö vielä hanskoja naulaan! Siihen asti shoppailen ihania vaatteita tähän kokoon ja koitan tehdä parhaani siitä mitä on tällähetkellä tarjolla. Näyttäväthän monet muutkin plus-koon naiset hyvältä, miksen minä voisi?

Tänään on päällä kirppiskokonaisuus. Lepakkohihainen t-paita fb:stä ja musta ihana täyskellohelmainen pitsihame UFFilta. :)

Valio Onni Buzzaus!

Hei taas pitkästä aikaa!
Päästiin Nupun kanssa buzzaamaan tässä joku aika taakseppäin Valion Onni puuroja ja vellejä. Kiva projekti!
Olen yleensä melko skeptinen näuden valmistuotteiden suhteen mutta täytyy sanoa, että nämä olivat kiva yllätys! 9kk kuopukselle maistui erityisesti puolukkainen ja omenainen puuro. Ne olivat näppäriä käyttää, helppo ottaa mukaan ja nopeita, mikä on valttia lapsiperheessä, kun nälkä yllättää. Näitä voimme ostaa myös jatkossa ihan näin kotikäyttöön!
Tutustu ihmeessä lisää www.valio.fi/onni ja kokeile! :)
Suosittelen! :)

Neuletakin tuunaus!

Ostin tuossa päivänä eräänä kirppikseltä Nupulle neuletakin. Jonkun itse tekemä, tosi siistiä jälkeä ja aivan ihananpehmeää lankaa. Rinnukseen oli ommeltu oranssi kukkanappi, joka ei kuitenkaan aivan minun silmääni miellyttäny. Ratkoin sen sitten irti, ja kaivelin ompelulaatikkoni kätköjä. Sieltäpä löytyikin söötti Hello Kitty aiheinen kangasmerkki joka sopi kuin nakutettu neuletakin kylkeen. Ompelinpa sen sitten siihen. Tämmöinen siitä sitten tuli.

Aika ihana! :)

Pitkästä aikaa.

On kulunut jo (liiankin) Pitkä tovi siitä kun viimeksi kirjoitin. Elämä on vienyt niin kovaa tahtia, että aikaa tälle ei ole löytynyt. Enkä ole sitten väkisinkään alkanut kirjoittaa. Pääsääntöisesti meidän perheen elämää tahdittaa nyt 5.6.2012 syntynyt pikkutyttö. Olen äitiyslomalla, ja eletään siis vauvantahtista arkea. Ilokseni imetys sujuu enemmän kuin hyvin, tyttö kasvaa kovaa tahtia ja on varsin tyytyväinen vauva. Rintaraivareilta ei olla vältytty, mutta alkuhämmennyksen jälkeen siitäkin selvittiin. Ensimmäinen kokonainen nukuttu yökin on takanapäin! Pienen vauvamme myötä olen päässyt taas sisälle ihanaiseen lastenvaatemaailmaan! Pikkutiikerille, joka nykyään on jo reipas koululainen, pieneksi jääneitä vaatteita on isot kasat varastossa, ne ovat ahkerassa käytössä, mutta myös uusia löytöjä on tehty. Pääasiassa kirppikseltä, mutta jotain myös on ostettu uutena. Facebookin myötä shoppailu on kummasti helpottunut, kirppispalstaa voi selailla omassa keittiössä teekupposen ääressä ja tehdä hyviä löytöjä, jos on nopea. Nyt saa sitten ostella sekä ihanan pieniä vauvanvaatteita että isompia koululaisen vaatteita! Nuo isommat koululaisen vaatteet vaan tuntuvat olevan kovasti kiven alla varsinkin kirppiksillä, kuluvatkohan ne käytössä niin ettei niitä riitä kiertoon vai mikä lienee syy? Nyt hakusessa Pikkutiikerille on koulua varten etenkin leggareita ja "pehmeitä" housuja, farkkuja neiti ei suostu pitämään. Löydöistä pääsen toivottavasti kertomaan lisää tulevaisuudessa ;)

Heaven.

Ennen oli näin:



Ei mennyt kuitenkaan sataa vuotta, kun tuli Eräs Torstai.

Nyt on tämä:



Minun oma Peikko <3

Vanha juttu.

Minulla oli synttärit helmikuussa. Sain lahjaksi jotain mikä kestää koko elämän.
Uuden tatuoinnin!
Idea oli muhinut mielessä jo pitkään. Viimeistely tapahtui tosin vasta paikan päällä.



Itse tatskaaminen ei taaskaan sattunut ollenkaan, vaikka sitä odottelin jo tällä kerralla. Olin kuullut juttuja että käden sisäpuoli olisi imakka paikka vaan eipä ollut. Vaivuin taas tuttuun ekstaasiin tatskakoneen suristessa. Se ääni on oikeasti ihan törkeän ihana!



Tatskani on siis Pikkutiikerin nimi ja syntymäaika, rannekoruna käteni ympärille kiedottuna. Ihana! Tätä voi sitten jatkaa, jos luoja suo ja saan joskus vielä lisää lapsosia.

Seuraavaa (lasta vai tatskaa?;)) odotellessa!

it's been a hard days night!

Ollaan vietetty pitkää viikonloppua Pikkutiikerin kanssa. Aloitettiin se jo torstaina, kun Poliisiopistolla oli turusta ratsupoliisit kylässä.
Pikkutiikeri ei oikein tiennyt mitenpäin olla, kun oli niin innoissaan. Enemmänkin tosin niistä hevosista, kuin poliiseista. Hälläväliä, sanoo äititiikeri, kivaa oli ja sai rapsutella uljaita hevosia ja nuuhkia hevosentuoksua. Mukavaa vaihtelua arkeen tämmöinen pieni tapahtuma! Kiitos vaan järjestäjille :)





Sitten suunnattiinkin kotiin hakemaan matkalaukut ja junalle. Suuntana oli Järvenpää jossa armas isosiskoni asuu. Mentiin kesälomailemaan siis ihanaisen siskoni luokse! Lauantaille oli luvassa myös sukujuhlat Mikkelissä, joten se hoituisi sitten samalla reissulla ja matka Mikkeliinkin sujuisi rattoisammin yhdessä.

Järvenpäässä vietettiin laatuaikaa, torstaina mentiin katsomaan siskon työpaikalla lomailevia lampaita jotka olivat erityisesti Pikkutiikerin mieleen. Niitä itikoita uhmaten rapsuttelimme aidan välistä ja Pikkutiikeri syötti niille "nurmikkoa" ja löytyipä taskuista leipäpalasiakin niille herkuiksi. Pienestä sitä ihmisen-(ja tiikerin)lapsi tulee iloiseksi.









Ihania eikö totta!

Isosiskolla oli myös "ihan pikkuinen parveke" jota Pikkutiikeri jaksoi ihmetellä.



Lauantaina sitten tosiaan hypättiin porukalla autoon ja suuntasimme kohti Mikkeliä. Eno täytti 60v, ja tarkoitus oli pitää hänelle synttärijuhlat yllätyksenä. Oli ihan mahtavaa nähdä hänen ilmeensä kun pihaan kurvasi auto toisensa jälkeen ja sukulaiset ilmaantuivat paikalle. Yllätys oli siis onnistunut! Minä sain elämäni ensimmäistä kertaa voileipäkakkua (joo, en tiedä miten oon siltä välttynyt tähän asti) ja se oli taivaallista.
Parasta oli kuitenkin se että sai viettää laatuaikaa sukulaisten kera. Meidän suvussa ei liiemmilti ole sukujuhlia nähty ja eipä ihan hirveästi tule yhteyksiäkään pidettyä perinteisiä joulukortteja lukuunottamatta. Siellä sitten istuttiin ja vaihdettiin kuulumisia. Hauskaa, miten sitä onkin aikaa mennyt. Ennen sitä oli pikkutyttö, ja nyt oltiin kaikki serkut aikuisia ja meilläkin jo omia lapsia.

Sunnuntaina nukuttiin puoleenpäivään, lämmitettiin aamusauna ja nautittiin lempeistä löylyistä vielä unenpöpperössä. Aamupala syötiin yhden pintaan ja sitten suunnattiinkin kirppikselle.


Pikkutiikeri keräsi pihalta muutaman kukkasen ruokapöytää sulostuttamaan!

Illemmalla suunnattiin rannalle, Järvenpäässä oli käynnissä festarit, Pop Circus, jossa oli jos jonkinlaista esiintyjää. Me saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mentiin leikkipuistoon jossa Pikkutiikeri sai leikkiä hyvän tovin ja me istuttiin karkkipussi kainalossa kuuntelemassa Happoradion ja PMMP:n keikat. Satanutkaan ei ollenkaan, joskin lämpimämpi olisi voinut olla. Kaiken kaikkiaan oikein mukava sunnuntai.

Kotiin tultiin tänään maanantaina. Kohta tästä saakin suunnistaa omaan sänkyyn oman peiton alle ja aamulla nukkua niin pitkään kun nukuttaa. Kiitos siskolle ihanasta viikonlopusta, otetaan pian uusiksi :)

poliisi ajaa sinisellä autolla, uaaa..

Näin kesälomailun aikaan olis varsin mukavaa jos keksisi aina jotain kivaa tekemistä koko perheelle. Välillä se tuottaa ongelmia kun tuntuu että kaikki lähialueen puistoista lähtien on jo loppuunkoluttuja. Minusta ainakin olisi kivaa löytää uutta kivaa tekemistä kesän jokaiselle päivälle. (ja mielellään vieläpä ilmaiseksi, heh)

Tänään sitten lähdettiin Pikkutiikerin kanssa läheiseen Poliisimuseoon! Hervannassa, Duon kauppakeskuksen vieressä sijaitsevassa, poliisikoulun tiloissa sijaitseva museo on ilmainen ja kaikille avoin museo. Varsinkin pikkupojille ja muuten poliiseja ihaileville varmasti käymisen arvoinen kohde.
Pikkutiikeristä kivointa oli poliisiautot ja -moottoripyörät joita pääsi siellä tutkimaan. Lisäksi aseet olivat vähän pelottavia, mutta niitä piti myös ihmetellä. Vaihtuvana näyttelynä oli hauska poliisikoiranäyttely, jossa pääsi tutustumaan poliisikoirien elämään. Se olikin tehty lapsille sopivaksi, oli tutkittavaa ja sai katsoa ransun videon poliisikoirista. Taustalla välillä kuuluva ääninauha poliisin ja "rosvon" sananvaihdosta oli ajoittain hieman jännittävä, Pikkutiikerin veti ainakin hieman hiljaiseksi.

Kaikkein parasta poliisimuseossa oli kuitenkin lasten oma osasto. Siitä oli tehty poliisiaseman kaltainen leikkinurkka, jossa sai pukea ylleen ihka oikean poliisinpuvun, haalarin tai viitan, ja leikkiä! Siellä oli mm. magneettitaulu liikennepuisto teemalla, johon sai laitella liikennemerkkejä, autoja ja jalankulkijoita. Piirustusvälineet, värityskuvia ja kaikista parasta, poliisiauto ja tyrmä kaltereineen kaikkineen. Kaikki olivat siis vain leikkijöitä vaille! Mukava reissu oli, etenkin kun saimme koko museon vain itsellemme. Muita kävijöitä ei koko aikana ollut yhtäkään. Ei se nyt loppujenlopuksi niin ihmeellinen paikka ollut, mutta kyllä meidän päiväämme piristi kummasti, suosittelen muillekkin!

Ensi viikolla, 10.6. Poliisimuseolla vierailee turusta ratsupoliisi. Oli aikomuksena mennä ihmettelemään tätäkin. Lisää aiheesta täällä.

kesätunnelmia

Taas on pitkä aika kulunut siitä kun edellisen kerran kirjoittelin. Aikaa mennyt kaikenlaiseen, mm. muuttoon ja muutenkin, elämään. En ole vaan yksinkertaisesti jaksanut käyttää aikaani tähän. Tutut tietävät kuulumiset ilman bloggaamistakin :)

Muutto tosiaan on nyt takana ja elämä uudessa kodissa alkaa sujua aika hyvin. Muutettiin vähän rauhattomaksikin osoittautuneesta lähiöstä lähemmäksi palveluita, hervantaan, ja tämähän on nyt kuin keskustassa asuisi. Kävelymatkan päästä löytyvät (melkein) kaikki mitä voi vaan tarvita postista ja kelasta lääkäriin ja videovuokraamoon. Makuuni ja Filmtown onkin olleet ahkerassa käytössä kun ollaan Pikkutiikerin kanssa käytetty niiden palveluita hyväksemme leffailtoja järkätessä.

Parasta uudessa kodissa on kuitenkin Oma Sauna. Mitä luksusta! Löylyt ovat lempeät, ei kovat ja kiukkuiset kuten useissa sähkösaunoissa vaan todellakin lempeät ja kosteat. Oikein nautinnolliset. Niinpä sauna onkin lämmennyt useana iltana ja Pikkutiikerikin, joka ei yleensä niin saunan ystävä ole, jaksaa istua löylyissä vesileikkiensä kera pidemmänkin aikaa.
Luksusta on myös Oma Makuuhuone. Edellisessä asunnossa nukkumisjärjestely oli sellainen, että olohuone oli jaettu sohvalla niin että minun sänkyni oli yhdessä nurkassa. Kätevää iltaisen televisionkatselun kannalta, mutta.. Nyt minulla on siis oma makuuhuone! Pienet ne on ilot.. :)

Uusia tuulia on myös odotettavissa Pikkutiikerin elämään. Hän on nimittäin menossa syksyllä kouluun ja nyt on lopettanut pysyvästi päiväkotiuransa. Vietetään yhdessä kesälomaa ja ollaan yritettä keksiä kivaa tekemistä näille päiville. Tänään käytiin keskustassa kirjastossa ja Pikkutiikerin elämässä otettiin taas yksi uusi iso askel, hän sai oman bussikorttinsa! Voi sitä ilmettä, kun otettiin bussi kotiin ja sai itse piipauttaa matkan matkakortinlukijassa. Isoja juttuja pienen tytön elämässä :) Keskustorilla oli myös joku tapahtuma mistä saatiin maistiaisina karjalanpiirakoita (nam!) ja Pinja lisäksi seitsemän (7!) ilmapalloa. Matkan kohokoha oman bussikortin lisäksi. Kiitos vaan sille kiltille setäihmiselle joka ne pallot Pikkutiikerille toi, pyytämättä vielä!

Näin meillä tänään! Toivottavasti sinullakin on ollut mukava päivä x)

Minne aika on kadonnut?

Kaikki alkoi siitä kun yhtenä kauniina päivänä tein raskaustestin, ihan varmuuden vuoksi, kun ei ollut kuulunut Tätiä kylään siinä kuussa, ja oli röntgenkuviin meno. Järkytys oli melkoinen, kun esiin pompsahti samantien kaksi täysin selkeänsinistä viivaa.

"Raskaana" - selvensi paketti.

Se se vasta oli yllätys. Nimenomaan yllätys, ei vahinko. Maailman paras yllätys ikinä.

Alkujärkytyksestä selvittyäni olin onnellinen. Ihan hillittömän onnellinen, vaikkakin välillä piti käydä halailemassa vessanpönttöä ja esimerkiksi mustan makkaran haju, jota Tampereella on hankalaa vältellä, tunki nenään kaupassa ja julkisissa tiloissa äärimmäisen voimakkaana ja aiheutti välittömän yökkäysreaktion.
Ja sitten tuli kokishimo. Nimenomaan Hanakokishimo. Voi että kuinka se maistuikaan.

Keskellä kylmiltä talvea syntyi Pikkutiikeri viikon etuajassa. Sairaalaan suunnattiin siinä vaiheessa kun supistukset siirtyi selkäpuolelle ja oli hankaluuksia pysytellä jaloillaan, kymmenen aikaan illalla noin suurinpiirtein. Aamulla, kymmentä vaille kahdeksan sain syliini Maailman Täydellisimmän ja Kauneimman pienen tytön. Minun oman pienen tyttöni. Ja sillä hetkellä kaikki muu hävisi. Minusta tuli Ihan Oikeasti Äiti.

Tästä päivästä on tänään tullut kuluneeksi tasan seitsemän vuotta. Pikkutiikerini on jo reipas esikoululainen ja menee syksyllä kouluun. Tuntuu hullulta. Vastahan minä kannoin pikkuistani kantoliinassa ja nuuhkin vauvantuoksuista tukkaa.

Viikonloppuna aloitettiin jo synttärijuhlat. Tänään hain tytölleni kimpun tulppaaneja ja niille uuden maljakon. Illalla yksi parhaimmista ystävistäni toi Pikkutiikerille Ihan IKIOMAN ruusun.





Nyt meidän keittiössä tuoksuu ihan kukkasille.

Winter wonderland ja kirppislöytöjä!

Jos syksy on miun ehdoton lempparivuodenaikani, niin talvi tulee hyvänä kakkosena. Siniset hetket, kynttilät, tunnelmalliset valot ja varjot, kirpeät pakkaset, höyryävä hengitys, minttukaakao ja pulkkamäki. Aah! Taivaallista :)
Harmi vaan, kun kerrostaloasunnossani ei ole takkaa. Kaltaiselleni vilukissalle se olisi ehdoton edellytys. Täällä minä nytkin istun villahuovana sisällä villasukat jalassa ja fiilistelen pakkaskuvilla vaikkei enää noista kovimmista pakkasista ole kuin muisto.









No okei, myönnettäköön että nuo -30 asteen pakkaset ei oikein oo kivoja enää sen pulkkamäen kannalta ja huonoa siinä on myös se että lempikorkkarit on parasta jättää kaappiin... Mutta muuten oon kyllä ihan talvi-ihminen :)

Ja sitten, asiasta kukkaruukkuun (oon tunnetusti tosi hyvä kukkaruukuissa) haluan ehdottomasti esitellä viimeisimmät suosikkikirppislöytöihanuuteni!

Oon jo kauan haaveillut Shakespearen vanhaalla lontoolla kirjoitetusta Romeosta ja Juliasta. Nyt se löytyi, hintaa oli huimat 1,5e. Muutama pöytä eteenpäin ja mukaan tarttui Sentencedin The Funeral Album. Se nyt vaan on HYVÄ.



Ja sitten! Keittiönpöytäni on suhteellisen pieni, äitiniäidin peruja oleva harvinaisen ihana valkoinen pyöreä pöytä valkoisine pinnatuoleineen. Maailman kaunein ja ihanin ruokaryhmä ja sopii keittiööni kuin nenä päähän. Ja näin kun normaalitilanteessa Pikkutiikerin kanssa ihan kaksistaan syödään ni mahdutaankin sen ääreen hyvin. Vieraita varten on käynyt mielessä hankkia muutama jakkara, mutta sopivia ei ole tullut vastaan. Kirpparilla sitten näin tämän:



Valkoiset jalat, punaisella nahalla päällystetty. Maalia jokapuolella. Ei kovin siisti. Hintaa 0,50e. Kuitenkin täysin hyväkuntoinen, ei ruostetta ja oli tukevakin kaikenlisäksi. Mukaan se lähti, tottakai. Sain niittipyssyn lainaan, kaivelin kangaslaatikostani jämäpalan kangasta ja asettelin sen paikoilleen. Ja näin ihana siitä tuli!



Olen minä sitten etevä! Näitä jakkaroita kun saisi lisää.. Jos jollain on kaupata niitä minulle niin saa ottaa yhteyttä sähköpostilla :)

Tässä taas tältäerää.

So long, and thanks for all the fish!

Pitkästä, pitkästä aikaa..

Niin vaan sitä on hurahtanut aika ihan kuin huomaamatta. On se kumma, mihin se aina vaan katoaa eikä ilmoittele itsestään juuri sen kummemmin. Äsken vielä oli kesä, ja sitten.. Puuh.

Elämässä on ollut kaikenlaista. Sillä selittelen blogihiljaisuuttani tälläkertaa. En kuitenkaan ala siitä sen enempää avautumaan. Parannan tapojani toivottavasti jatkossa. Siirtelin juuri kivoja kuviakin koneelle, niitäkin voi olla tiedossa.

Sitä odotellessani haluan jakaa teidän ihanien pörröpupusteni (ehh) kanssa runon jonka muistan ajalta kun asuin vielä äitini kanssa. Siellä se oli eteisen seinällä korttiin kirjoitettuna. Minusta se oli kiva runo. Unohdin sen vuosiksi mutta jälleen kerran sen löysin. Kokeilkaapa miltä se teistä tuntuu.

"Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun."

-Eeva Kilpi-

Näihin sanoihin päätän tältä erää, katoan sinne peiton alle ja mietin etten muistanut tänään juoda yhtään kupillista teetä.

Tikru kokkaa! (ja rokkaa!)

Tänään Tikrun keittiössä valmistui mitä herkullisin kanakeitto!
Ihanainen Jajasiskoni teki tätä meillä kerran ja ihastuin ikihyviksi. Ja mikä parasta, lapsetkin popsi tätä mukisematta isot lautaselliset. Sen on silloin PAKKO olla hyvää!

Miten se sitten tehtiin?
Noh, tarvitset:

• 500g peruna-sipulisekoitusta
  
• 300g hunajamarinoitua broiskua
  
• paketin paprika koskenlaskijaa
  
• tuoretta paprikaa
  
• maustehia.
  

Ja eikun hommiin! Ekaksi tietenkin ruskistetaan broisku..



.. viipaloidaan paprika...



...heitetään kattilaan peruna-sipulisekoitus, (ne kannattaa ottaa pussista ensin pois, mutta jos tykkäät, niin keitä toki koko pussi, (omalla vastuulla, eikä kantsi antaa lapsille!) voi tulla pikantti makuelämys!) kaada vettä päälle, lisää joukkoon paprikat ja broisku...



... pilkottele paprikalla maustettu koskenlaskija (on muuten aika herkkua, tässä vaiheessa kantsii maistaa pieni pala, ettei vaan ole mennyt pilalle! :P ) ja visko keittoon. Varovasti tietty, ettei roisku kuuma vesi päälle. Eihän me tahdota palovammoja sentään...



Nam!



...sitten vaan keitellään kunnes se on kypsää. Ja maustetaan toki. Ei tietty oo pakko jos ei halua!



Et voilá! Tikerrrryttävän herkullinen keittoateria on valmis. Taatusti vähäkalorista ;) Tuore patonki käy tämän kanssa enemmän kuin hyvin. Minä paistoin kaveriksi tuollaisia esipaistettuja. Ja creme bonjouria, makuna aurinkokuivattu tomaatti. Olis varmaan maistunut sullekkin!


p.s. minä sain tänään ilmastointilaitteen! Ihanaa, kun on niin viileää että melkein paleltaa!

Teatterikesä jatkuu!

Tänään on ollut ihan mahdoton päivä. En ole saanut aikaiseksi oikeasti yhtään mitään. Pikkutiikerikin oli päiväkodissa, joten olin ihan yssikseni kotonakin. Yritin tehdä inventaariota vaatekaapissani huonolla menestyksellä ja loppujen lopuksi päädyin vain loikoilemaan ja ottamaan rennosti.

Iltapäivällä tie vei taas teatterikesään, tälläkertaa katsomaan Jakobin sirkuksen esitystä Pazzi Ragazzi Goes Street. Aikeissa on ollut monta kertaa tutusta tähän, ehkä pieneen mutta pippuriseen porukkaan mutta enpä ole saanut aikaiseksi, syystä tai toisesta. Elokuun lopulla herrat ovat telttansa kanssa bongattavissa Tampereella täysmittaisen show:n kanssa, joten sinne siis. Tämä pieni esitys, joka koostui tuon isomman esityksen osista, oli yksinkertaisesti loistava. Tykkäsin kyllä suunnattomasti, samoin Pikkutiikeri. Erityisen hyvä mielestäni oli viimeinen pätkä, "suomalaista taikaa" jossa Jakobin sirkuksen toinen osapuoli, Matti, taikoi taikurinhatustaan perisuomalaisen väinämöisen hatun ja Petteri laahusti esiin tukka pystyssä ja leikki tulella. Tästä olisi videomateriaaliakin kännykässä, mutta onnistuin jotenkin sotkemaan sen, tai tietokoneen, tai molemmat, enkä saa sitä nyt siirrettyä koneelle. Ehkä myöhemmin.
Harmittaa vietävästi etten olevinaan jaksanut raahata järkkää mukana, mutta kännykällä nappasin muutamat kuvat. Pikkutiikeri oli esityksestä niin ihastunut että haluaa kuulemma mennä katsomaan sen uudelleen, joten ehkä sitten otan kamerankin mukaan.

Heitelläänpä sitten vähän kuvia kehiin, niitä onkin tänään tarjolla isostipaljon. Tänään tyylinä oli hippityyli. En sitten fiksuna ihmisenä ottanut kuvaa ihanasta hameestani, kun keskityin kuvaamaan kirppikseltä löytyneitä ihania koruja. Näytetään nyt sitten niitä.






Näkyyhän siinä helmoja! Pinkki, kimmeltävä kynsilakka varpaissa sopii tosi hyvin ;)


Pikkutiikerin hippimekko

Ja sitten sirkukseen!















Ja vikana mun lempparit! (Pikkutiikeri sanoi, että "olipa ihan loistavaa musiikkia äiti!")





Ja edelleen, täytyy sanoa, että olisipa kiva kun tälläisiä tapahtumia olisi ainakin kerran kuussa. Aivan loistavaa.

Pazzi Ragazzi Goes Street on vielä bongattavissa teatterikesän aikana Tampereella. Käykää ihmeessä vilkaisemassa, jos nurkilla pyöritte!
Tsekatkaa myös Jakobin Sirkuksen kotisivut! :)

(Ja ei, minulle ei makseta tästä mainostamisesta. Ikävä kyllä :P )

Parisuhteettomuusteoria

Viimeaikoina olen jostain kummallisesta syystä törmännyt ällösiirappiseen, yltiöromanttiseen asiaan. Nimittäin rakkauteen. Enkä mihinkään ihan tavalliseen "moi mä tykkään susta"-juttuun, vaan pohdintoihin Siitä Oikeasta. Se hyppii silmille elokuvissa, kirjoissa ja musiikissa. Puhutaan toisesta puoliskosta, siitä miten "sinä olet minun ihmiseni" ja kohtaloista sun muista.

Siinäpä sitten miettimistä kerrakseen. Onko oikeasti ihmiselle olemassa Se Oikea? Onko se Oikea vaan joku yksi tietty ihminen? Mitäs jos sössii sen tilaisuuden eikä vaikka koskaan sitä kohtaakkaan, onko toivo onnesta sitten ikuisiksi ajoiksi menetetty?

Paulo Coelhon kirjassa Brida puhutaan siitä kuinka sen oman toisen puoliskonsa tunnistaa valopisteessä olkapään yläpuolella tai silmien loistamisesta. Väkisinkin tuli mieleen muutama sanonta, ei vähäisimpänä "rakkautta ensi silmäyksellä." Jopa omassa lähipiirissäni on ihmisiä jotka kertovat tarinoita siitä kuinka jonkun tavatessaan tuntuu että hän "loistaa valoa" tai hänen silmänsä loistavat. Voisiko siinä sitten olla jotain perää? Herbjorg Wassmo taas kirjoittaa kirjassaan Seitsemäs kohtaaminen, kahdesta ihmisestä jotka kohtaavat lapsena pienen hetken verran ja siitä hetkestä lähtien he ovat tunteneet olevansa toisilleen juuri oikeat.

Erotessani Pikkutiikerin isän kanssa vannoin ja vakuutin että tähän taloonhan ei miestä enää sitten tule, me pärjätään kyllä kahdestaankin. Mielummin ryhdyn vanhaksi piiaksi kun ikinä enää ryhdyn parisuhteeseen joka tuo enemmän surua kuin iloa. "En mä usko tuollaisiin höpinöihin"- sanoin ystävälleni joka vähän naureskeli minulle, ja sanoi että odotappa vaan kun tulee vielä se ihminen sua vastaan joka vie sulta jalat alta etkä pystykkään toimimaan enää pelkän järjen mukaan. Lapsettomalla kesälomareissullamme puhuttiin ajoittain hyvinkin henkeviä. Mm. siitä, kuinka on kohdannut jonkun ennestään tuntemattoman ihmisen, joka on ensi hetkistä alkaen tuntunut siltä, kuin olisi tuntenut sen toisen koko ikänsä. Sellainen helpotuksen tunne, ikäänkuin sydän olisi huokaissut ääneen: "no siinähän sinä olet! Vihdoinkin olet siinä!"

Juttumme jatkui sitten siihen, mitä sitä on hyvä parisuhde? Onko se sitä, että on ihan kivaa, viihtyy toisen seurassa, arki rullaa mukavasti ilman sen suurempia häsläyksiä. Voi tavata ystäviä ja istua iltaa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että jos se Jokin kahden ihmisen väliltä puuttuu, ei siitä voi tulla mitään. Vaikka olisi "ihan mukavaa" ja vaikka olisi tunteitakin sitä toista kohtaan. Kuinka turhauttavaa onkaan aina selittää jokaista pientä asiaa toiselle, kun vaihtoehtona voisi olla se, että se toinen Tietää mitä olet sanomassa, mitä tarkoitat, mitä tunnet, ilman että tarvitsee asiaa rautalangasta vääntää. Sellaistakin nimittäin on. Jos se toinen ei osaa sinua lukea, ei niin riveiltä kuin rivien välistäkään, niin eipä hyvältä näytä. Jotkut saattavat tietenkin siihenkin tyytyä, mutta minusta ajatus "vain johonkin tyytymisestä" kuulostaa varsin utopistiselta. Haukkukaa sitten romantikoksi, mutta kyllä siinä kahden ihmisen välillä täytyy olla, ihan aikuisten oikeasti, Sitä Jotain. (ja kuinka ollakkaan alkoi soida päässä ihanaakin ihanampi ysärihitti, Neon2 ja mannapuuroa ja mansikkaa, juuri oikeenlaista kemiaaaaa.... ;))

Ja teille muillekkin onnettomille joille samainen renkutus jäi piinaamaan pääkoppaa, olis tässä yksi hienonhieno biisi. Huudatan tätä hullunlailla, kun tää on vaan niin äärettömän kaunis. Kuunnelkaapa vaikka.



Oma ihana mummoni, äitini äiti, oli tarkka ulkonäöstään. Siitä että vaatteet olivat siistit ja hiukset kiharrettuna. Aina ulos lähtiessään hän laittoi eteisen peilin edessä huulipunaa, virnisti, ja sanoi "ei sitä tiedä, jos vaikka tulee kohtalo vastaan!"
Itse käytän todella harvoin huulipunaa.
Toivottavasti mun kohtaloni tykkää huulirasvasta.

Funny Business

Tampereella tapahtuu jälleen. Tälläkertaa menneillään on Tampereen 41. teatterikesä, jossa on taan tiedossa jos jonkinlaista häppeninkiä. Minä tietenkin ajattelin Pikkutiikerin kanssa ottaa ilon irti mm. ilmaistapahtumista joita niitäkin riittää pilvin pimein. Tänään kävimme katsomassa katuteatteria. Herra nimeltä Fraser Hooper oli vauhdissa esityksellä nimeltä Funny Business. Ja täytyypä sanoa, että olipa mahtava!
Ihmisiä vanhan kirjastotalon puistossa oli reippaanlaisesti, silti mukavasti niin että päästiin Pikkutiikerini kanssa hyville paikoille vaikka tultiinkin vähän viimetinkaan.
Teatterikesän sivut kuvaavat esitystä seuraavasti:

Kiitetty ja palkittu klovni, Fraser Hooper viihdyttää Teatterikesässä kaiken ikäistä yleisöä omaperäisellä huumorillaan. Klovni on ilahduttanut katsojiaan mukaansatempaavalla esiintymisellä jo 1980-luvun loppupuolelta saakka. Hänen komiikassaan on vanhan ajan särmää, johon hän tuo mukanaan uutta ja oivaltavaa perspektiiviä. Hooperin Funny Business on monipuolinen, koko perheelle suunnattu iloinen katuteatteriesitys, johon klovni vetää yleisöä mukaan.

”Hooper härnää kikattelevaa yleisöään, ja mitä enemmän hän löytää huvittavia piirteitä katsojistaan, sitä enemmän he nauravat. Karismaattisin tapaamani klovni.” (Ronnie Haydon, Time Out London)

Tälläistä lisää Tampereelle kiitos! Aurinko paistoi ja ihmiset olivat esityksessä täysillä mukana. Hooperin tomera vihellys toi katsomosta väkeä osallistumaan ja yleisö lähestulkoon ulvoi naurusta. Mukaan mahtui jonglöörausta, varsin viehättäviä tanssiaskelia ja yleistöstä lainattujen lastenrattaiden tasapainottelua pään päällä. Pikkutiikerikin pääsi tohinasta osalliseksi, sillä Hooper bongasi neitosen syömässä pehmistä, tuli ihan viereen suu auki ja yritti ahmaista likan jäätelön. Pikkutiikeri ei ollut anteliaalla päällä, murisi, ja niinpä Herra Hooper luovutti. Tätä onkin sitten muisteltu pitkin päivää.. ;)

Jos joku teistä armaista lukijoistani sattuu olemaan täälläpäin, niin suosittelen lämpimästi. Aikataulut esityksiin löytyvät täältä.

Loppuun myös pieni maistiainen Youtubesta, olkaapa hyvät :)

Tylliunelmia

Muistattehan sen, kun syksyllä kun koulut alkoi, piti saada uusi reppu, uusia kyniä ja uusia vaatteita koulua varten? Miten oli ihanaa hypistellä kaikkea ja haaveilla mitä haluaisi. Meillä ei niin koskaan ollut, että shoppailuhysteria olisi vienyt voiton, ostettiin jotain pientä kivaa uutta, ja silti sitä arvosti suuresti.
Noh, meillä ei vielä olla tässä kouluvaiheessa, Pikkutiikeri aloittaa vasta esikoulua, mutta sattuneesta syystä neiti on venähtänyt pituutta ja ollaan kevään aikana uusittu suuri osa vaatteista, piti sitten käydä tänään asioiden hoitamisen lomassa hieman kaupoillakin. Pikkutiikeri rakastaa shoppailua ja vaatteita joten kauaa ei tarvinnut ylipuhua. Yleensä olen ostanut Neidin vaatteet kirpputorilta, mutta äskettäin käytössä olevia kokoja ei ole millään tahtonut löytää. Nyt paremmalla onnella, mutta päädyttiin silti H&M:lle, vähän niinkuin vahingossa.
Sieltähän sitten löytyi niin äidin kuin tyttärenkin lempparihahmoa, Hello Kittyä muodossa jos toisessa. Pikkutiikeri on niin vaalea, että hennot pastellisävyt eivät ole koskaan ollut hänelle sopivia vaatteissa. Niinpä, mummojen kauhistukseksi, Pikkutiikeri käyttää myös mustaa ja muita tummia värejä. H&M:n lastenvaatemallistot eivät ole ihan hirveän iskeviä olleet viimeaikoina, mutta nyt löytyi. Ihananihana tyllihame, väriltään kirkas pinkki, tummalla pohjalla oleva Hello Kitty t-paita ja parit ihan tavalliset mustat legginssit ja kynsikkäät syksyisiä ilmoja varten. Sokerina pohjalla, poikien osastolta, aivan uskomattoman loistava hattu. Pikkutiikeri halusi sen ihan välttämättä ja iski sen suoraan päähän ostokset maksettuamme. Aika tyylikäs, sanon minä!
Katsokaapa vaikka itse.







Kyllä nyt kelpaa aloittaa eskaritaival.

Do you feel like a puzzle, you can't find your missing piece?

Kesä on mennyt jotenkin ohitse ihan huomaamatta. Ensi viikolla alkaa Pikkutiikerillä päiväkoti ja minulla työt. Arki.
Yhtäaikaa vapauttavaa ja ahdistavaa. Rutiinit tekevät elämästä helppoa, mutta samalla kaipaa sitä vapautta jonka loma antaa. Voi vaan pakata omat, ja Pikkutiikerini tavarat reppuun ja lähteä.

Kesä on mennyt totutellessa uuteen elämään joka on oikeastaan iskenyt tajuntaan todellisuudellaan vasta nyt, nyt kun on ollut aikaa sitä miettiä. Ollaan käyty häissä, nähty ystäviä, tehty eväsretkiä rannalle ja vietetty sadepäiviä Miyazakin pörröanimea katsellen. Takana myös ihana matka Turkuun yhdessä Jajasiskoni kanssa. Se matka tehtiin ilman lapsia. Oli aikaa vaan itselle, sai syödä rauhassa ruokansa alusta loppuun ja valvoa myöhään jos halusi. Siitä reissusta oma merkintänsä tulee myöhemmin.

Viimeaikoina olen lukenut. Lukenut, lukenut ja lukenut. Paulo Coelhon Bridan, Waltarin Sinuhe Egyptiläisen ja nyt on vuorossa Herbjorg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen. Pitkään aikaan en ole pystynyt keskittymään kunnolla voidakseni lukea. Nyt sitten ahmin kirjan toisensa jälkeen päätähuimaavalla vauhdilla ja Pikkutiikerin iltasatuna luetaan Narnian tarinoita.
Minä pienenä pidin suunnattomasti siitä kun äiti luki minulle. Kuuntelin hänen ääntään ja katselin miten suu liikkui hänen lukiessaan. Tirlittania hän luki, ja muumeja, ja paljon muuta. "noin minäkin sitten isona teen, kun minulla on omia lapsia" minä ajattelin.

Tänäänkin minä luin. Kirjasta hyppäsi esiin muutama rivi erityisesti:

"Onko kaikilla samanlaista? Että he kaipaavat sitä jotain jota heillä ei ole? Sitä ainoaa ihmistä. Sitä joka ymmärtää eikä silti käytä sitä sinua vastaan? Sitä joka ei vaadi saada omistaa sinua ja jolle sinun ei sen vuoksi tarvitse valehdella. Tai jonka luota ei tarvitse kaivata pois. Onko sellaista olemassa? Vai onko se vain kuvitelma ihmisestä jonka olet joskus tavannut?"
-Herbjorg Wassmo: Seitsemäs kohtaaminen-

Niin. Siihen hetkeen pysähdyin. Vieressä yöpöydän virkaa toimittavalla pienellä pöydällä oli iso kupillinen teetä. Indiskan iso vihreä teekuppi johon on maalattu kukkia, kukkien varsia ja lehtiä. Pikkutiikeri kääntää kylkeä sängyssään, peitto kahisee. Kissariiviö Nasty kierii tyypillisen iltavillikohtauksensa kourissa ja käyttäytyy kovalle maalle paiskatun superpallon tavoin, ja jos sitä katsoo, se tapittaa takaisin nappisilmillään ja ihmettelee "mitä sinä minua katsot? En se minä ollut!" ja kimpoaa sohvan alle jahdaten näkymätöntä saalistaan.

Ehkä minäkin salaa odotan sitä tiettyä ihmistä. Jonka kanssa hiljaisuuskin tuntuisi hyvältä.

The sweet hell within.

Elämäni rankimpia aikoja läpikäydessäni tein itselleni lupauksen: To live happily ever after.
Lupasin itselleni, että vaikka kuinka näyttäisi kamalalta, etsisin jokaisesta päivästä jotain kaunista ja hyvää.
Jotain joka saisi edes pienen osan minusta onnelliseksi.

Se ei ollut edes vaikeaa. Pienenpienet asiat. Tytön halaus ja hymy, tuuli, se miten joku hyppää lätäkön yli kaupungissa tai vilkuttaa ystävälleen. Niin niitä vaan alkoi löytyä, ja sitä ei voinut kuin ihmetellä elämän kauneutta.

Ne pahat ja synkät ajat ovat ohi ja uusi elämä on jo hyvällä mallilla. En silti halua unohtaa tuota lupausta. Hukata kaikkia kauniita asioita joita ei vaan näe kun on olevinaan niin kiire.
Tässä eräänä kauniina päivänä hain tytärtäni hoidosta. Päiväkodin edessä oli muovipussi jota tuuli tanssitti. Kieputti ja pyöritti. Tuli aika elävästi mieleen eräs elokuvista joista tykkään kovin. American Beauty.

Katsokaapas tämä täältä ja tiedätte.

Puhuin myös erään ihmisen kanssa tässä yhtenä yönä pitkään. Tuli äärettömän hyvä mieli. Hämmentynyt, kyllä sekin, mutta ehkä hyvälläkin tapaa. Luulen, että tunnistat itsesi tästä jos tätä satut lukemaan. Kiitos. Se oli ehkä pieni hetki tähän kaikkeen verrattuna, mutta sai minut hymyilemään. Nyt tiedän, että en ehkä olekkaan yksin.

Juhannus 2009

Minun juhannukseeni on perinteisesti kuulunut mökki, sauna ja illalla istuskelu rannalla nuotion ääressä. Tänä vuonna oli toisin. Vietimme juhannusta Pikkutiikerini kanssa kaupungissa. Etukäteen olin kauhuissani jo pelkästä ajatuksesta. Juhannuksemme olisi ollut melkoisen hirveä, ellei oltaisi saatu vieraaksemme ihanaa Isosiskoani. Kiitos vaan sinulle :)

Sää suosi. Ilma oli kuin morsian.

Keräsimme kaikki omat kukkakimppumme. Ei niitä tyynyjen alle laitettu, mutta maljakoihin kumminkin. Omassa kimpussani oli lisäksi koivun oksia. Ihana tuoksu!







Juhannuskoivun virkaa toimitti Ikean seinätarroista kasattu puu. Tästä lähtien nukun yöni puun alla tuulen leikkiessä sen oksilla.



Juhannusaattona makoilimme sohvilla ja katsoimme elokuvia. Paikalla seuranamme pyörähti myös ranskalaisvahvistus joka toi tullessaan pullollisen hyvää viiniä ja karkkia! Oli varsin mukava ilta :)



Oli ihanaa viettää aikaa pitkästä aikaa kunnolla Isosiskoni kanssa. Juotiin litratolkulla teetä ja parannettiin maailmaa. Ja katsottiin leffoja. Ilkikurinen riiviö, nimensäveroinen kissaneiti Nasty piti myös huolen siitä että vipinää riitti.
Mukava juhannus. Erilainen, vähän surullinenkin. Mutta mukava. Ehkä ensi vuonna on tiedossa jotain ihan erilaista.... ;)
Jäi hyvä mieli. Kiitos sisko, olet rakas!





Ajoittain täällä tarkeni myös ilman villasukkia.